| Siirry: | Sisällysluettelo | 11. Järvenranta | 13. Hiittenmaa |
|---|
12. Nälkäniemi ja Keihonen
|
Nälkäniemi on tunnettu nimenä jo kalevalaisessa muinaisrunoudessa. Vesilahdessa nimen on saanut alue, joka alkaa Maarianmäen ja Hiittenmaan seudulta ja päättyy Suomelaan. Joka tapauksessa nimi tunnetaan jo 1800-luvulta, mutta todennäköisesti se on vanhempi. Onko Nälkäniemessä ollut nimensä mukaisesti nälkää ja köyhyyttä? Tuskin, sillä kansan keskuudessa nimen on kerrottu tulleen aivan muusta syystä. Vesilahden kirkko sijaitsee pitäjän koillisnurkassa, ja sinne on pitkä matka eteläisistä ja läntisistä kylistä. Kirkkoon oli aikanaan pakko mennä, ja matkalle varustauduttiin monipuolisin eväin. Nälkäniemeen tultaessa oltiin jo melkein perillä, joten eväät kannatti syödä nyt, sillä kirkossa niitä ei voinut syödä. Siitä nimi! Myös kengät laitettiin Nälkäniemessä jalkaan, sillä monet olivat tehneet kirkkomatkansa sileiksi tallatuilla poluilla paljain jaloin. Kirkkopolkuja levähdyspaikkoineen kerrotaan Nälkäniemen metsissä olleen vielä 1900-luvun alkupuolella. Inhankulmalaiset mm. menivät kirkkoon Jakovuoren ja Kaussivuoren kautta Nälkäniemeen, sieltä metsän läpi Lihmonojan sillalle, ja edelleen Suomelasta Ämmänhaudanmäen kautta kirkolle. Talvella sen sijaan polku jatkui Nälkäniemestä Mäkelän ja Ojansuun kautta Pyhäjärven yli Melkkeriin. Polkuja käytettiin, vaikka Nälkäniemen halki kulki kuuluisa kärrytie Akaan suunnasta jo viimeistään 1600-luvun alusta lähtien. Silloin nimittäin talollisille oli määrätty verolukunsa mukaisesti tienraivausta välille Hämeenlinna - Vammala. Työtä valvoivat ja mittasivat siltavoudit. Tietä on Sastamalan seudulla kutsuttu Narvanmatkantieksi. Kuningas Kustaa III:n aikana tietä vielä paranneltiin, ja kulkipa Kustaa itsekin ainakin kerran tätä tietä. Koska juuri Narvanmatkantie on ollut lyhyin ja helpoin reitti Hämeenlinnan ja Vammalan välillä, on todennäköistä, että se tunnettiin kauppa-, hallinto- ja sotilastienä jo rautakaudella, siis yli 1000 vuotta sitten. Tie kulkee Vesilahden ja Sastamalan alueilla vielä nykyäänkin lähes samaa reittiä kuin satoja vuosia sitten. Oikaisuja on muutamia; Narvassa tehtiin 1990-luvulla ohitustie ja vanha uoma kulkee nyt Tuulikalliontien nimellä. Nälkäniemessä vastaava oikaisu tehtiin 1930-luvun alussa, jolloin syntyi ns. Nälkäniemen suora. Vanha tieura on yhä olemassa nimellä Vanhatie, ja sen varrelle on sijoittunut useita asuntoja (Mäkelä, Siltala, Hietanen (hävinnyt) ja Vinkki (Vastamaa). Aikanaan Nälkäniemen länsiosiin kuljettiin Mäkelän ja Siltalan kautta; Kauppilantie on melko uusi. Tunnettu maamerkki Keihosten tiehaara syntyi, kun 1900-luvun vaihteessa rakennettiin kärrytie Keihosten kylästä Vesilahden kirkolle Lihmonojan yli. Jonkinlainen polku ja vaatimaton kapulasilta ojan yli on karttojen perusteella kuitenkin ollut aina olemassa. Suomelan mäkeä on kutsuttu myös Kähkiönahteeksi ja Lihmonahteeksi. Synkässä ja jyrkässä ahteessa kerrotaan myös kummitelleen. Hyvät tiet tuovat alueelle helposti myös uusia asukkaita. Näin on myös Nälkäniemessä, jonka laajalle alueelle on viime vuosina rakennettu ehkä parikymmentä uudisrakennusta ja rannoille lähes saman verran huviloita. Nälkäniemestä ei toistaiseksi tunneta varmoja esihistoriallisia muinaismuistoja, mutta suurten kylien välissä oleva alue on varmasti ollut aina tunnettua. Mahdollisia kalmistoja voisivat olla Harjun asunnon (Karlsson) pohjoispuolelta (Tallistennokalta) vuonna 1929 löydetyt kolme 2-3 metrin kivirauniota, joista koekaivauksessa löytyi hiiltä. Vasta uudella ajalla ja ehkä parhaiten isojan jälkeen Nälkäniemeen raivattiin niittyjä ja mahdollisesti myös peltoja. Näitä maita omistivat useat Alhonselän ja Vähäjärven (Lihmonjärven) pohjoispuolisten kylien maatilat. Alue alkoi kehittyä kyläksi, kun niittyjä ja peltoja annettiin torppareille viljeltäviksi. Maa-alueet kuuluvat ainakin kymmeneen maarekisterikylään. Nälkäniemen alueen suurehkot maatilat ovat syntyeet vuoden 1920 jälkeen. Kun Kostialan Juho Yli-Mäkelän maatila poltettiin vuonna 1918, tila siirtyi Nälkäniemen länsiosaan. Vuonna 1930 Kalle Arvid Kauppila ja Fanni (os. Nikkilä) ostivat Yli-Mäkelän. Vuonna 1951 Kauppilan pojat Johannes ja Kalevi jakoivat maatilan Vähä-Kostialaksi ja Kauppilaksi. Kolmas poika Kalle siirtyi Alhonlahden rannalle Ali-Kestille ja Veikko Melkkeriin. Vastamaan maatila Mäntyniemi syntyi Keihosiin 1930-luvun lopulla. Paikalla oli ollut aiemmin Suomelan torppa Vinkki, jonka Ruovedeltä kirkonkylän Anttilaan pehtooriksi tullut Oiva Vastamaa hankki itselleen. Oivan pojanpojilla on nyt kaksi uudisasuntoa lähistössä. Nälkäniemen alueen vanhin asumus lienee ollut Rautialan ratsutilaan kuulunut Keihosen torppa, joka on sijainnut Keihosen tiehaaran lounaispuolella. Vain tämä torppa näkyy 1700-luvun lopun Kuninkaan kartastossa. Vuonna 1807 torpassa asui Gustav Fredrik Eriksson. Paikalla on nykyisin Riihenmäen asunto, joka on peräisin vuodelta 1911. 1930-luvulla tässä asunnossa oli myös kauppapuoti, mutta kauppias, suutari Martti Harju muutti melko pian Ruotsiin. Riihenmäet tulivat asuntoon 1930-luvulla. Hannes Riihenmäki tunnettiin mm. kunnanvaltuutettuna. Kylässä oli myös Järvenrannan Tanskan talon Keihosen torppa, joka on sijainnut n. puoli kilometriä tiehaarasta Viialaan päin. Tanskan maatila sijaitsee Lihmonjoen toisella puolella. Tanskan Keihosen torpan synty ei ole tiedossa, mutta merkintöjä torpasta ja sen asukkaista on jo aivan 1800-luvun alusta lähtien, mm. Michel Erici ja Maria Johannis. Tämä torppa on jo hävinnyt, mutta siitä lähteneet ovat käyttänyt Keihonen -sukunimeä. Rautialan rustollin torpista kuuluisin lienee Mäkelän torppa, joka tunnetaan yhä maatilana (om. Heinonen). Vaatimattomaan torppaan syntyi vuonna 1855 vilkas poika nimeltään Atte, joka kirkonvartija Adam Ivendorffin koulussa oppi niin hyvin lukemaan ja laskemaan, että hänet lähetettiin kouluun Tampereelle. Opiskelu jatkui, ja lopulta Atesta tuli kuuuisa teologi ja kirjailija Gustaf Adolf Heman, jonka toimiin ja vaiheisiin voi tutustua takemmin hänestä kertovalla sivulla [tulossa]. Nälkäniemen Mäkelä tunnetaan muustakin yhteydestä. Torpasta oli kotoisin pitäjänkokki Vilhelmiina Juhontytär (1838-1925), joka avioitui Toivolan Mattilan sepän Akseli Eerikinpoika Mattilan (1837-1907) kanssa. Akselin poika oli mylläri Oskar, tämän poika Eino, tämän poika Erkki ja tämän tytär on kuuluisa laulajatar, sopraano Karita Mattila. Iäkkäitä torppia ovat olleet myös Mäkelän koillispuolella sijaitseva Siltala ja Keihosten tiehaaraan luoteispuolella sijaitseva Katajisto. Alma ja Frans Siltalan perhe sekä Katajiston Elsa ja Vihtori Niemisen perhe vaihtoivat joskus 1900-luvun alkupulella asuntoja keskenään. Vihtori Niemisellä oli paja ennen 1950-lukua. Yleinen havainto Nälkäniemen alueen vanhimmistakin asunnoista on, että myös ne ovat hyvin hoidettuja. Korpiniemen Uotilan torppa Hietiö sijaitsi aikoinaan n. 100 m. Vähä-Kostialasta länteen. Sen perusti Kalle Mikonpoika Hietiö (1850-1921), ja asunnokseen hän toi Ylämäen Laakso-Maijalasta vanhan aittarakennuksen. Torpanpitoa jatkoi poika (Kustaa) Vihtori (1887-1975). Sisko Hilda ja miehensä kivimies Kalle Laitinen asuivat lähistöllä Lehtovuoressa. Veli Kalle asui pitkään Riuttonkulmalla. Vihtori kuitenkin siirtyi Keihosiin Katajiston pohjoispuolelle vuonna 1932. Vanha Hietiö puolestaan tuotiin nyt uudistilalle varastoksi. Lehtovuoren vanhempi päärakennus on vuodelta 1926, mutta torppa on merkitty jo vuoden 1909 karttaan. Tuomari Antti Toikka osti Lehtovuoren 1960-luvulla ja rakensi tontille uuden päärakennuksen. Lehtovuori on yhä Toikan suvulla. Pohjoisrannan Harju on rakennettu 1930-luvulla. Siinä asui kivimies Otto Karlssonin perhe. Otto oli myös taitava rappausten tekijänä sekä betonipintojen viimeistelijänä. Harju on edelleen suvulla. Hietiön lisäksi Nälkäniemeen on siirretty useita asuntoja muualta Vesilahdesta. Poukan renki August Mäkinen ja vaimonsa Amanda asuivat aluksi Narvan Tuulikallion länsiosassa, mutta saivat 1900-luvun alussa Poukalta Höytiäisen vanhan torpan Vatajantien varrelta, vajaa kilometri päätien eteläpuolelta. Höytiä oli ollut Poukan torppa jo 1813, jolloin torpparina oli Johan Adamsson. Alueen pohjoisin pirtti on Augustin vaarinpirtti vuodelta 1929, eteläisin taas pojan Svantten asunto vuodelta 1953. Koko aluetta on nimitetty Höytiäiseksi. Ida Virtanen ja poikansa Lauri Virtanen (1907-1964) asuivat Narvajoen pukkisillan länsipuolella. Heidän mökkinsä siirrettiin vuoden 1918 jälkeen Höytiäisiin Mäkisten pirttien keskelle. Lauri toimi Nokia Oy:n työnjohtajana. Kärrytie jatkui aikanaan Pikku-Annalaan. Herastuomari Matti Matinpoika Ärölän pirtti sijaitsi Toivolassa päätien varressa pienellä kallion nyppylällä. Kun Matti toimi lautamiehenä, pirttiä sanottiin lautamiehen pirtiksi ja hänen poikiaan lautamiehen pojiksi. Pojista Mikko (1885-1963) ja vaimonsa Tyyne (os. Lamminpohja) ostivat 1920-luvulla uuden tontin Alhonselän rannalta Nälkäniemestä ja siirsivät pirttinsä sinne. Näin syntyi muutaman hehtaarin pikkutila Kallio. Mikko oli hyvämuistinen kansanperinteen kertoja. Poika Paavo toimi kalastajana ja pojanpoika Valto kuljetusyrittäjänä. Pienempiä asumuksia Nälkäniemen alueella on ollut useita. Aikoinaan tunnettiin hyvin Melkkerille kuulunut ja Mäkelän ja Vastamaan välillä sijainnut rakennus, jossa asui useita perheitä. Sitä sanottiin Aron tai Hietasen Mantan pirtiksi. Lähellä oli Trumpun- tai Montistenlähde. Vuoteen 1945 asti pirtissä asui äitinsä kanssa Ellen Alanen (1900-1981), jolta puuttuivat jalat ja toinen käsi. Sisukas Ellen siitä huolimatta ompeli sekä otti ja kehitti itse passikuvia. Myöhemmin pirtissä asui Toivo Lahtisen perhe. Päivättömän pirtiksi sanottiin Nälkäniemen pohjoisrinteellä sijainnutta Rautialan Ojansuun savupirttiä, johon aurinko tai kuu ei juuri koskaan paistanut. Vuonna 1876 rakennetussa pirtissä oli maalattia, makuulaverit ja keittokatos ulkona. Asukkaina oli kaksi vanhusta. Kunnostettuna pirtti on nyt huvilana. Rautialalle kuulunut punainen Tupala Nälkäniemen suoran länsipäässä on rakennettu 1905. Siinä asuivat Pöyhölästä tulleet Hilda ja Seemi Eskola, poika Lauri Lindell sekä tämän vaimo Suoma. Lauri oli tielaitoksen palveluksessa ja kunnosteli maanteitä lapiuolla ja haravalla. Jonkun Tupalan asukkaista on kerrottu olleen kansankätilö. Nälkäniemen länsiosan kadonneiota asumuksia ovat ainakin Korpiniemen Ilosten torppa Wiklund sekä Kauppilantien tiehaarasta maantierosvoiksi arveltujen miesten pirtti. Näistä on ollut näkyvissä kivijalkoja tai omenapuita. Lähes kadonnut on myös Nälkäniemen kuuluisin puu eli Ylisen Jussin kuusi, joka tunnettiin jo 1800-luvun loppupuolella. 2024 kuusi on edelleen pystyssä, mutta kirjanpainajatoukan kuivattamana. Se on kuivanakin vielä kunnioitusta herättävän kokoinen. Nälkäniemesä on myös ollut 1970-80-luvuilla jäteöljyn puhdistuslaitos Manoil. Vanhatien länsipäähän sijoittunut rakennus ja tehdas kuuluivat akoinaan Tauno Kuosmaselle (1928-2008), joka oli saanut oppinsa mm. laboranttina Nesteellä ja Lempäälän Kajomeren öljynpuhdistuslaitoksessa. Puhdistettu öljy täytti VTT:n vaatimukset, ja öljyä todella käytettiin lähiseuduilla. Kasvaneet ympäristövaatimukset sekä alan muu kehitys tekivät kuitenkin jatkon mahdottomaksi. Kuosmanen siirsi ensin laitoksensa Nilsiään, mutta siirtyi lopulta viihdealalle ja esiintyi öljysheikkinä mm. TV:ssä ja jopa ulkomailla. Vesilahti oli syksystä 1917 lähtien punakaartin hallitsemaa aluetta. Taistelurintamat syntyivät, kun ensimmäiset valkoiset saapuivat 1.4.1918 Vesilahteen ja valtasivat Alhonselän ja Lihmonjärven pohjoispuolen. Järvien eteläpuoli taas jäi punaisille. Taistelut keskittyivät Suomelan-Järvenrannan ja Nälkäniemen välisille alueille. Suomela oli aluksi punaisten hallinnassa. Molemmat osapuolet ovat kertoneet taisteluiden olleen hyvin kiivaita; myös kaatuneita oli paljon. Kiväärien, tykkien ja konekiväärien pauhu oli huhtikuussa 1918 kova ja lakkaamaton. Kummatkin pyrkivät valtaamaan vastapuolen asemat, mutta sotilaallista voittoa ei tullut. Vasta 25.4.1918 yöllä Nälkäniemi tyhjeni, kun punaiset saivat käskyn poistua asemistaan. Rintamalinja Suomelasta Mantereen kautta Mattilaan oli punaisille erityisen keskeinen puolustuslinja. Tampereen valtauksen jälkeen 6.4.1918 tieyhteys Tyrväältä Rämsöön ja Narvan kautta Viialaan muuttui punaisille tärkeäksi huolto- ja pakoreitiksi. Myös rautatieyhteys Tyrväältä Tampereen kautta etelään oli katkennut. Nälkäniemen punaisten taisteluketjut murtuivat useasti, mutta tilalle tuli aina joukkoja mm. Punkalaitumelta ja Tampereelta. Sodan lopulla Narvanmatkantien kautta pakeni Tyrväältä tuhansia punaisia perheineen kohti Lahtea ja Pietaria. Tarkat arviot ovat mahdottomia, mutta eversti Hjalmarsonin mukaan punaisilla lienee ollut n. 1500 sotilasta ja valkoisilla vähän yli 1000. Nälkäniemen kyläkuvaan ovat kuuluneet myös talviset kylähiihdot ja satunnaiset kesäiset urheilukilpailut. Yksityisiä kesäjuhlia tapahtuu rantojen lukuisilla huviloilla kaiken kesää. Nälkäniemen iäkkäämpiä rakennuksia:
|
Nälkäniemi 1700-luvun lopun kuninkaan kartastossa.Nälkäniemi 1700-luvun lopun kuninkaan kartastossa.
Näkymä Keihosen tiehaarasta Viialaan päin. Hevonen
Nälkäniemen alue vuoden 1909 topografikartassa.
Atte Mäkelä eli Gustaf Adolf Heman
Riihenmäen asunto paikalla, jossa aikoinaan sijaitsi
Toivolasta Nälkäniemeen muuttaneen
Ylisen Jussin valtava
kolmihaarainen kuusi
Lehtovuoren vanhempi päärakennus vuodelta 1926. |
| Siirry: | Sisällysluettelo | 11. Järvenranta | 13. Hiittenmaa |
|---|
© Yrjö Punkari 2024