NARVANMATKANTIETÄ
|
|
Tämä kuva on taakse jäänyttä elämää. Vanhan Narvantien eli Narvanmatkantien alkuperäinen ura kilometripylväineen, mutkineen ja mäkineen katosi lopullisesti vuonna 2006. | Uusi tieura kuitenkin myötäilee vanhaa niin hyvin, että tunnemme kulkevamme koko ajan vanhaa Narvanmatkan tietä. Vain ilkeät mutkat, kuopat, mäennyppylät ja kelirikko puuttuvat! |
|
Muinoin Narvantiellä kulkijalla oli aikaa katsella tien vartta, ja niin se tuli yksityiskohtia myöten tutuksi. Jokainen maisema ja tölli palautti mieleen muistoja vanhoilta ajoilta; aina sama muistuma samassa paikassa. Juttuja kerrottiin matkatovereille, minkä vuoksi tiedot säilyivät vuosikymmenistä ja vuosisadoista toisiin. Maisemilla, rakennuksilla, sivuteillä, asukkailla ja jopa kivillä ja puilla oli omat historiansa. Kun vaari aloitti, että "Tuosta synkästä kuusesta tulikin mieleeni ...", kyydin nuorimmat huokaisivat kuulleensa tarinan jo lukemattomia kertoja - he eivät tajunneet, että kysymyksessä olikin rituaali. Nyt Narvantiellä ei enää ehdi muuta kuin painamaan hetken kaasua ja jarruttamaan kohta perillä. Maisemat virtaavat nauhana sivuilla eikä mitään ehdi kunnolla rekisteröimään tajuntaansa. Matkanteko on pyyhitty pois. Uusia muistoja ei tule ja vanhatkin alkavat hapertua. Ehkä toisaalta hyvä näin, sillä tien kulkijat ehtivät jo tuskastua loputtomiin mutkiin, kuoppiin ja mäkiin. Narvanmatkaa ei voi suorittaa enää entisajan rauhallisella tyylillä muualla kuin tietokoneen rauhallisessa surinassa. Senpä vuoksi tähän alle on koottu niitä tietoja, joita vielä tämän ikivanhan tieuran varrelta on löydettävissä. Teksti on koottu useista lähteistä, jotka on mainittu kohdekohtaisesti vasta koko tekstin lopussa. Hyvää matkaa! |
Aluksi on tietenkin kerrottava, mikä Narvantie on - tai oikeastaan on ollut - ja missä se sijaitsee. Tie nro 2993 eli nykyään seututie nro 301 sijaitsee Tampereen eteläpuolella Vesilahden Narvan ja Sastamalan eli entisen Vammalan välillä. Oikeastaan tien itäisen pään voisi ajatella Hämeenlinnaan asti, mutta tämä osuus on hämärtynyt jo aikoja sitten. Alla on karttapiirros, joka kuvaa Narvantietä 1900-luvun alussa. Silloin tie oli edelleen tärkeä liikenneväylä Vammalan ja Akaan välillä. Tien alkukohta sijaitsi Vammalan keskustan eteläpuolella. Sieltä se lähti kohti Leiniälää ja Stormia. Sen jälkeen seurasi pitkät metsätaipaleet kohti Vesilahden ja Hämeen läänin rajaa. Synkkiä metsätaipaleita oli Kivijärven maassa, Rudangonmaalla ja Suonolassa. Vasta Salospohjassa, vähän ennen Narvaa, alkoivat viljelysaukeat uudelleen. |
|
Narvanmatkantien historian tärkein ja ehdottomasti pitkäaikaisin kulkuneuvo on ollut hevonen. Vesilahdesta tunnetaan rautakautisia hevosen kuolaimia mm. Laukosta, Narvan Karholasta, Hiidennokasta, kirkonkylän Kirmukarmusta, Sakoisten Hukarista ja Suomelasta. Laukon merovingiaikaiset tankokuolaimet ovat hyvin harvinaiset. 1600-luvulle asti pitkähköt matkat yleensä ratsastettiin, ja tavarat hevonen veti purilaissa. 1600-luvulla kiesit ja kärryt alkoivat yleistyä, mistä seurasi kärryteiden tarve. Talvella kuljettiin reellä. |
Pronssikaudella (1500-500 eKr) sisämaassa asusteli pienehkö määrä kalastelevia ja metsästeleviä suomalaisia. Merien rannikoilla väkeä oli paljon enemmän ja kaupankäynti balttien ja germaanien kanssa oli vilkasta. Rannikon suomalaiset rakentelivat sukuhaudoikseen mahtavia hiidenkiukaita, joista lähimmät sijaitsevat Kokemäen - Harjavallan alueilla. Roomalainen kysyntä nosti 300-luvulta lähtien Pohjois-Euroopan turkisten arvon hyvin korkeaksi. Rannikon väestö lähtikin tälle apajalle kohti sisämaata. Rannikko oli muutoinkin alkanut köyhtyä ilmaston muutoksen myötä, ja kasvanut meriliikenne toi myös merirosvot. Asutuksen painopiste alkoi siirtyä 300-luvulta lähtien kohti nykyistä Pirkanmaata, josta tuli turkiskaupan ja lappalaisten verotuksen keskus. Kokemäenjoen yläjuoksulle onkin jäänyt melkoisesti merkkejä uudisasutuksesta. Ilmiö heijastuu jopa nykypäivän perimätietoihin asti. Kauppiaita virtasi Suomeen yhä enemmän Gotlannista, Keski-Ruotsista ja Keski-Euroopasta. Nämä tulivat Laitilan ja Kalannin satamien kautta sisämaahan asti ja matkasivat Sastamalan alueelle maanteitä, joita Uudenkaupungin porvarit käyttivät vielä 1800-luvulla. Osa kauppiaista myös jäi tänne tuoden mukanaan kaukaisia esineitä - ja nimensä. |
Ikivanhan Narvantien eli Narvanmatkantien eli Virkatien viimeiset jäljet ja mutkat peittyivät lopullisesti vuonna 2006. Tie avattiin käyttöön 25.9.2006. Kangasalan Soraseulan koneet tekivät hetkessä tien varren kallioista valtavia kivi- ja sepelikasoja. Tiestä tuli vihdoinkin ajettava, mutta kerääkö se enää tapahtumia varrelleen kuten ennen? |
Kokemäenjoki ja sen varret ovat olleet selkeitä kulkuväyliä niin kesällä kuin talvellakin. Rautavettä myöten mentiin nykyisen Karkun, Nokian ja Pirkkalan alueille kesällä vesitse ja talvella talviteitä eli hiidenteitä myöten. Olisiko joku ryhmä voinut oikaista Vesilahden ja Lempäälän suuntiin synkkien metsien halki? Onko mahdollista, että Narvantie olisi syntynyt polkuina jo tässä vaiheessa, siis n. 1500 vuotta sitten? Useat perimätiedot kertovat, että Suonola on Vesilahden kylistä vanhin, ja kyläläisillä tuskin tarkoitetaan muita kuin rannikolta tulleita uudisasukkaita. Silloin tuntuisi luontevalta olettaa, että Suonolaan tultiin nimenomaan Kivijärven ja Stormin suunnasta synkkien metsien halki. Mitä todella tiedetään Narvantien historiasta? Otamme vanhat
kartat, dokumentit ja tutkimukset oppaiksemme ja kuljemme tämän merkillisen
Narvantien Sastamalasta Narvaan ja tarkkailemme, mitä tien varresta vielä
löytyy ja mitä on jäänyt muistiin. |
Paikkaa, jossa Rautavesi laskee Liekoveteen,
nimitetään Vammaskoskeksi. Siinä on jo keskiajan lopulla ollut lauttasilta
samoin kuin mm. Lauttakylässä. Muutaman kilometrin päässä Liekovesi
päättyy Hartolankosken voimalaitokseen, josta alkaa pitkä ja mutkitteleva
Kokemäenjoki kohti Pohjanlahtea. Joen rannat on asutettu lähes
koko matkaltaan jo esihistoriallisella ajalla. Vammaskosken seuduille viimeistään keskiajalla syntynyt Marttilan kylä kasvoi pikkuhiljaa ja sai 1907 kauppalan oikeudet nimellä Vammala. Vuonna 1965 kauppala muuttui kaupungiksi ja 1973 siihen liitettiin vanhat emäpitäjät Tyrvää (Ala-Sastamala) ja Karkku (Ylä-Sastamala) - ja niin vanha Sastamalan pitäjä oli taas koossa. Tyrvää-nimen Ala-Sastamala tai Kalliala oli saanut jo 1500-luvulla. Vuoden 2007 alussa Vammalaan liitettiin Suodenniemi, ja vuoden 2009 alussa Vammalaan liittyivät myös Äetsä ja Mouhijärvi - Punkalaidun kieltäytyi ainakin toistaiseksi. Uusi suurkaupunki sai nimekseen Sastamala, mikä laajan seurakunnan nimenä oli ehkä jo 1200-1300-lukujen vaihteessa mutta ei sitä ennen. Nimi juontunee Pyhästä Neitsyt Mariasta eli Sanctus Mariasta, jonka seurakuntalaiset kuulivat Sastamalana aivan kuin Nousiaisissa Santamalana. Lukuisat muut selitykset nimelle ovat hyvin teennäisiä. Vammalan korkeimmalla kohdalla oleva Marttilan kylä on nykyisin tietenkin pieni kaupunginosa. Sieltä kohti Ketolan ja Vehmaan kyliä alkaa Narvantie, jonka nykyaikainen ilmiasu ei helposti anna viitteitä tieuran pitkästä ja värikkäästä historiasta. Vuosisatojen ajan juuri tätä tietä oli kuljettava Vesilahden Rämsööseen asti, jos halusi matkata Tampereelle Rautaveden itäpuolta. Vasta 1868 valmistui kunnon tie, Taivalkunnantie Stormista Karkkuun, Sarkolaan, Nokialle ja Tampereelle. Posti, joka haettiin yleensä kirkonmenojen jälkeen, tuli aluksi Tyrvään apteekkiin, vuodesta 1894 lähtien omaan konttoriin Marttilankadulla. Vanha postitie Turusta Tampereelle kulki Rautaveden länsipuolelta. Stormiin postipysäkki tuli 1894, ja sieltä posti vietiin Vesilahden puolelle asti ja vuoden 1947 jälkeen Saastonkulman Vormistoon asti. Nykyisellä Vehmaalla eli vanhalla Villillä syntyi 12.10.1708 Antti Simonpoika Lizelius, josta tuli pappi ja ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden, Suomenkielisten Tieto-Sanomien toimittaja. Innostuksen suomen kieleen Lizelius lienee saanut kotiopettajakaudellaan Huittisten kuuluisien Idmanien perheessä. Lizelius toimi kirkkoherrana Pöytyällä ja Mynämäellä (k. 1795). |
Narvantien alkuosaa Vammalassa. Marttilan parhaimmilla paikoilla sijaitsi 1700-luvulle asti myös suuri Hopun talo, joka tunnetaan jo 1400-luvulta. Hoppu on myös tunnettu tyrvääläinen suku. Liekoveden rantaan siirtyneen talon Tyrvään kunta osti 1869. Muistona talosta on mm. kaupunginosan ja muutamien laitosten nimet. Vuonna 1914 Mäkipiipan sisarusten murhat jättivät Narvantien alkupäähän kolkkoja muistoja. Muutama kilometri tästä eteenpäin on Ketolan vanha kappalaispappila. Oletettavasti tien alkuosa Stormiin asti oli jo keskiajan lopulla hyvässä kunnossa johtuen tien varteen sijoittuneista väkirikkaista kylistä. Uudelle ajalle asti tien pääkäyttäjä oli kuitenkin ratsastaja tai vieläkin useammin jalankulkija reppuineen tai nyyteineen. * |
|
Leiniälässä Narvantie jatkuu nykyisenä Tampereentienä
kuuluisan keskiaikaisen kylän lävitse. Tien nimenmuutos kuvaa itäisen painopisteen
muuttumista. Kun tie sai nimensä, Vesilahden Narva oli merkittävä
markkina- ja kauppapaikka. Tampere oli silloin vielä muutaman sadan
asukkaan pikkukylä. 1800-luvulla suhde sitten kääntyi. Ja nyt koko Sastamala
on Pirkanmaata.
Leiniälän kylässä oli jo keskiajalla Kataran ja Haunian suuret tilat, joiden historia tosin punoutuu monin tavoin yhteen. Vuodesta 1669 lähtien Katara ja Haunia olivat 180 vuotta ratsutiloina. 1700-1800-luvuilla tilojen tunnetuin omistaja oli von Pfalerin aatelissuku, joka muutti monen vaiheen jälkeen Saksasta ensin Pirkkalaan ja sieltä Leiniälään, Lempäälään ja Vesilahteen. Tilat ovat edelleen huomiota herättäviä, mutta omistajat ovat Pfalerien jälkeen vaihtuneet melko usein. Lähellä valtatietä on Laukulan Lipun talo, jossa syntyi ja asusti nuoruutensa tuottelias runoilija Tuomas Ragvaldinpoika, suomenkielisten hengellisten arkkiveisujen isä. Mielenkiintoinen piirre muuten on, että monet Tyrvään suurista maatiloista maksoivat pitkään veronsa Turun Akatemialle. Tämä luonnollisesti loi myös yhteyksiä Turkuun veronkannon vuoksi. |
Narvantien tienhaara Leiniälässä. Vasemmalla näkyy Paavo Kataran vuonna 1873 rakennuttama kivinavetta. * |
Stormi oli 1900-luvun puoliväliin asti
merkittävä kauppakeskus ja risteyspaikka, jota sanottiin myös Haarakyläksi.
Stormi-niminen talo on ollut jo keskiajalla (1490), ja siitä nimitys kylälle.
Stormissa oli myös Tyrvään toinen kestikievari, jossa oli hyvä varata
voimia ja eväitä, jos matka jatkui Vesilahteen. Kuin muistona eräkaudelta
Stormin alueella oli peräti kolme karvaria, nahkuria. Pajuparkki saatiin
Rämsööstä.
Kuten moniin muihinkin vanhoihin kyliin, myös Stormiin johtaa monen suvun juuret. Esimerkkinä kansleri Niilo Ikolan suku, jonka kantaisä Tuomas Ikola (s. 1805) asusti Harjasten torppaa. Jo 1571 Mats Persson Ikola myi nahkoja Turussa. 1700-luvulla niin Stormin kuin sen naapurikylienkin elämää elävöittivät Porin rykmentin everstiluutnantin komppanian sotilaat, jotka pääosan ajastaan asuivat pienissä sotilastorpissaan muun väestön seassa. Vuoden 1728 pääkatselmusrullan perusteella muutamien kilometrien säteellä sotilaita oli toistakymmentä. Stormin kylän halkaisee mutkitteleva Ekojoki, jonka vedet ovat peräisin kaukaa Kaltsilan takaa. Joen yläjuoksu tunnetaan nimellä Harjastenoja. Joessa on ollut myös lukuisia myllyjä, joista Stormin ympäristössä on sijainnut ainakin viisi myllyä.
Yllä Lindströmin saha ja alinen mylly Stormin Ekojoen varrella. Kuvanottopaikan yläpuolella Karin sillan kohdalla oli ennen paja, joka nykyään on Ari Virtasen ateljeena. Vielä ylempänä on ollut ylinen mylly. Kun Ekojärven kanava valmistui, Ekojoen vesimäärä väheni niin paljon, että vesivoimaa ei enää riittänyt Ekojoen sahoihin ja myllyihin. Stormi tunnetaan myös Outokummun omistamasta kaivoksesta, jossa vuosina 1974-1995 louhittiin mm. nikkeliä ja kultaa. * |
Rakennus Stormin keskustassa, joka muutoinkin on näkemisen arvoinen paikka vanhoine rakennuksineen. Nykyinen tie ohittaa kylän keskustan, pitää siis tehdä pieni koukkaus. Stormista lähtien Narvantien nimenä on Vesilahdentie Vesilahden rajalle asti. |
Narvantiestä löytyy mainintoja jo uuden
ajan alusta. Vesilahden ja Karkun talollisille määrättiin 27.8.1628
verolukunsa mukaisesti tienraivausta. Koska kyseessä oli tavallista laajempi
yritys ja kunnostettava tieosuus pitkä, vakituisille siltavoudeille annettiin
kaksi apulaistakin mittaamaan eli tangoittamaan kullekin talolle tuleva
raivausosuus. Tästä huolimatta tai tietokatkoksen vuoksi vuoden 1696 ruodutuskartassa
Toijalan-Tyrvään tie mainitaan kuitenkin vain polkuna.
Oikealla on kuva pöytäkivestä, jota on sanottu myös penkkikiveksi ja kuninkaakiveksi. Kysymyksessä on oikeastaan muusta ympäristöstä korkeammalla oleva tasainen kallionlaki, joka tosin on nyt peittynyt puiden ja kasvillisuuden alle. Kallionlaki sijaitsee satakunta metriä Taipaleen tiehaarasta Narvan suuntaan. Rämsöössä on aikoinaan yleisesti kerrottu, että juuri tällä tasaisella kivellä tai kalliolla kuningas Kustaa III oli pitänyt tauon ja hänelle oli siihen katettu päivällinen. Muuan muistajista oli ollut Varma Jokinen (os. Järvensivu), ja hänen kertomuksensa muisti Tauno Rantanen. Kertojat ovat myös maininneet, että Kustaa III oli sillä matkalla, jonka aikana hän perusti Tampereen. Vanha tie kulki matalemmalla kallionlaen eteläpuolella eli kuvassa oikealla. Vanhan tien aikana kallio oli avointa aluetta, joten se oli taukopaikaksi sopiva. Kuvassa vasemmalla näkyvä tien oikaisu tehtiin kallion pohjoispuolelle. Voiko tällaisessa muistitiedossa olla perää? Kustaa III, joka antoi suomalaisille useita etuisuuksia, oli kuninkaana vuodesta 1771 vuoteen 1792, jolloin hänet murhattiin. Kuningas tuli ensimmäisellä Suomenmatkallaan 27.5.1775 ensin Turkuun ja sieltä Helsinkiin, Porvooseen ja Loviisaan. Matka jatkui Anjalan kautta Hollolaan, Hämeenlinnaan ja Tammerkoskelle Hans Henrik Boijen omistamaan Hatanpään kartanoon. Matkan tarkoituksena oli tutustua perustettavaan Tampereen kaupunkiin, jota pellavatehtailija Boije Lempäälän kirkkoherra Ednerin aloitteesta innokkaasti ajoi. Paluumatkallaan Hatanpäältä Nokian Penttilän kautta Turkuun kuningas todennäköisesti kulki Tottijärven kautta Rämsööseen ja Narvantietä Stormiin ja sieltä Kokemäenjoen itäpuolen teitä seuraavaan määränpäähänsä, Huittisten Takkulaan, jossa yöpyi. Joen länsipuolelle ei ole merkitty 1700-luvulla vielä tähän matkaan sopivia teitä. Rämsöössä ei ole koskaan ollut virallista kestikievaria, vaikka myöhemmin matkailijat poikkesivatkin yleensä Lanansiltaan. Perimätiedon kertomus vaikuttaa hyvin todenmukaiselta. Narvantie oli 1700-luvulla ainoa käyttökelpoinen reitti Tampereen seudulta etelään, mutta tien vaatimaton kunto lienee harmittanut kuningasta, minkä vuoksi hän mahdollisesti antoi juuri vuoden 1775-matkallaan määräyksen tien kunnostamiseksi. Niinpä kuningas Kustaa III:n käskystä Narvantie kunnostettiin kärryillä ajettavaan kuntoon 1780-luvun vaihteen tienoilla. Samalla sai tosin moni muukin tie parannusmääräyksen. Narvantie tuli todella ajettavaan kuntoon, koska vuonna 1853 Antero Varelius kirjoitti, että "Ainoastansa Valtatie ja Narvantie pidetään jokapaikasta avettuina talvis-aikana." Tuo 'avettuina' tarkoittanee vain jonkinlaista tielinjan säilyttämistä ja kinosten tasausta, koska talvellahan kuljettiin reellä. Karttojen ja monien autoilijoiden kertomusten perusteella Narvantie oli 2000-luvulle asti juuri siinä kunnossa, mihin se saatiin 1780-luvulla! Vuonna 1853 Varelius kirjoitti myös, että "Narvantie lähtee Valtatiestä itäänpäin, runsasta virtaa etelämmältä Vammaskoskea, menee Vehmaan, Ketolan, Leiniälän, Laukulan, ja Haarakylän ohitse Vesilahteen, jossa muinen mainiot »Narvan» markkinat olivat, ja yhdistyy viimein Hämeenlinnaan vieväin isompain teitten kanssa." |
Kuten alin kuva osoittaa, vanha tie katosi vähän väliä puiden taa eikä koskaan voinut olla varma, tuleeko kapealla tiellä linja-auto tai Viikarin suuri tukkirekka vastaan. Etenkin talvella tuli tuntuma, että nyt tie loppuu - yllättäen se jatkuikin. Jyväskylän rallien aikaan Narvantie oli pikataival, jonka kumpareissa Timo Mäkinen hyppi autollaan kymmeniä metrejä.* |
Onko Narvantien uoma joskus muuttunut? Esko Pietilä ainakin mainitsee, että ennen isojakoa Narvantie on kiertänyt Vankimusjärven pohjoispuolen kautta ja kulkenut Isojärven (Vatajan) ryhmäkylän kautta Lantulaan. Vuonna 1792 tehdyn isojaon jälkeen Narvantien ura olisi hänen mukaansa muuttunut nykyiselle paikalleen eli kulkemaan Stormista suoraan itään kohti Harjasten eli Kaltsilan tiehaaraa ja Lantulaa. Myös Wirrin suvun perimätiedoissa esiintyy tämä tieto. Näkemys ei kuitenkaan saa täyttä tukea. 1780-90-lukujen kuninkaankartastossa tie on selvästi jo nykyisellä kohdallaan ja Vankimusjärveä kiertävät tiet ovat melko ohuita (kartta oikealla). Jos tietä on oikaistu, sen on täytynyt tapahtua jo paljon ennen 1780-lukua. Hyvin varhain Vatajan kautta kulkevaa reittiä on voitu käyttää vesilahtelaisten kirkkomatkoissa ja veroparseleiden viennissä Karkun kirkkoon. Todennäköisesti molempia teitä on käytetty. Toisinaan ehkä oli hauskempaakin kulkea Vatajan ja Isojärven väkirikkaiden alueiden kautta, vaikka suorempikin reitti varmasti oli olemassa. Tien hoidosta vastasivat maatilat. Narvantien kunnostukset 1900-luvun alussa Vesilahden ja Tyrvään kunnat yrittivät saada Narvantien valtion hoitoon jo 1923. Vuonna 1927 Kulkulaitosministeriö myönsi Vesilahden kunnalle 110 000 markan avustuksen tien kunnostamiseksi varsin pitkälle välille Vesilahden kaakkoisosan Kurkelan kylästä Tyrväälle asti. Vesilahden kunta otti lisäksi työtä varten Vesilahden Säästöpankista 35 000 markan lainan. Hoitovastuu oli siis vielä kunnilla, mutta siirtyi vähin erin valtiolle. Tiellä pystyi nyt ajamaan jopa linja-autolla, sillä viimeistään seuraavalla vuosikymmenellä alkoivat säännöllisen vuorot Vesilahdesta Vammalaan. * |
Vankimusjärven seutu 1700-luvun lopulla. Vasemmalla Stormi, oikeassa alareunassa Lantula. Narvantien piirtäminen vahvaksi saattaa osin olla seurausta tien strategisesta merkityksestä Ruotsille. Kaikki tiet olivat näihin aikoihin vain vähäisiä kärryteitä. Vasemmassa alareunassa olevia Harjasten, Kaltsilan, Uudenkylän ja Lantulan suuria peltoaukeita tuskin voi ajatella ilman toimivia tieyhteyksiä länteen ja itään. Kylät ovat olleet voimissaan jo keskiajalla! |
Talolliset saivat huutaa itselleen kestikievarin
oikeudet jo Ruotsinvallan ajalla. Kievareita oli varmuudella jo1500-luvulla,
koska tuomioita kyytivuorojen laiminlyönneistä ovat saaneet vuonna 1558
ainakin Iso-Roikka, Laukulan Aijälä, Leiniälän Haunia ja Punto kyytiveroista
1568. Vesilahdessa ainakin Kuralan Kokki, Uotila, Nurkki ja Kauppila sekä
Suonolan Knut tuomittiin kyytivuoronsa laiminlyönnistä 1558.
Päivystävästä "hollikyydistä" säädettiin vuoden 1649 kestikievarijärjestyksessä. Kun aiemmin kievarit palvelivat lähinnä säätyläisiä, nyt kuka tahansa sai yösijan tai kyydin säädettyä maksua vastaan. Huoneita oli oltava kolmelle säätyluokalle ja talli 12 hevoselle. Tyrväänkylässä oli kievari mm. Paavilla ja Hyrkillä, joista aina silloin tällöin piti matkata Hämeenlinnan suuntaan. Vareliuksen mukaan vuonna 1723 Paavilla oli jo 4 hollihevosta. Yhdessä hollikyydissä saatettiin tarvita kolmekin hevosta; yksi herraa, toinen tavaroita ja kolmas kyytimiestä varten. Seuraava kievari oli jossakin Storminkylän talossa, mm. Ville Piukun talossa Isojärven risteyksessä. Sitten olikin ylipitkä matka eli peräti 28-29 kilometrin matka seuraavaan kievariin Vesilahden Kuralaan, Salospohjaan tai Narvaan. Muualla Satakunnassa ei näin pitkää välimatkaa ollut. Ehkä Suonolasta ei ollut löytynyt kievarihalukkuutta. Jos matkaa ei tehty ratsain ja purilain, se tehtiin aluksi kolisevilla ja narisevilla rattailla, joissa oli tervattava puuakseli. Kyytimatka oli toisinaan pelottavakin, ainakin jos vääräleuat "viihdyttivät" matkalaisia kertoilemalla pimeillä metsätaipaleilla kummitusjuttuja - ja niitähän riitti. Esimerkiksi voittoisan kortinpelaajan jalka olikin yllättäen pukinsorkka ja kyydityksen aikana koko otus lennähti vanhaan mäntyyn. Myös Mustanmettän Röppä kummitteli turinoissa. Narvanmatkantietä on nimitetty myös virkatieksi. Kievareista päätellen nimitys voisi johtua virkamiesten käyttämästä tielinjasta Tyrväästä Vesilahteen. Virkatie voi kuitenkin olla myös metsästykseen ja kalastukseen liittyvä nimitys; virkatien varrella olivat erämiehen ansat ja pyydykset. Siinä tapauksessa nimi palauttaisi tien hyvin vanhoihin aikoihin. * |
Vanha Narvantie oli pimeä ja kapea kärrytie, ehkä yllä olevan kuvan kaltainen - tai vieläkin kehnompi, koska tiellä oli kärrynpyörän uria ja kiviä. Tietä oli kuitenkin kuljettava ja kuljetettava. Aika kului puisia virstantolppia laskiessa - vasta metrijärjestelmään siirtyminen 1891 toi kiviset kilometripylväät.
|
Narvantien etuna on ollut myös se, että Hämeenlinnan
ja Tyrvään välillä ei ole ollut ainoataan hankalaa vesistön ylityspaikkaa.
Vähäisiä siltoja on tarvittu Narvassa, Viialan Haihunkoskessa, Toijalan
Lontilanjoella ja Kalvolan Oikolanjoella. Vesilahden itäosan isännät joutuivat
ainakin jo 1620-luvulla pitämään yllä Haihunkosken siltaa.
Tyrvään Vammaskosken kihlakunnansillan ylläpito rasitti kuitenkin koko Ylä-Satakuntaa. Tärkeä silta oli rakennettu ehkä jo 1400-luvulla, mutta 1600-luvulla se rakennettiin uudelleen. Vesilahden suurista kylistä oli työmaalla useita rakentajia. Jatkuvan oman osansa ylläpidon pitkämatkalaiset jättivät tosin tyrvääläisille; Marttilan Tuomas Simonpoika Hoppu mm. oli pitänyt 6 vuotta vesilahtelaisten ja lempääläisten siltaosuuksia kunnossa ja sai sen vuoksi 1644 kaksi kappaa viljaa jokaiselta Vesilahden ja Lempäälän talolta. Lauttamainen (vrt. Lauttakylä!) silta rakennettiin vielä useasti, koska se tuhoutui mm. tulvassa ja isonvihan taisteluissa. |
Narvan kivisilta, joka valmistui 1920-luvun alussa puisen, vuonna 1918 poltetun sillan tilalle. Tämä silta on nykyisin jäänyt kylän sisäiseksi sillaksi. Uudet sillat ovat sementtisiä ja vailla mielikuvitusta. Sillan tuolla puolella sijaitsi vanha Narvan kylä, jossa 1700-luvulla pidettiin Narvan markkinoita. Jos joki oli markkinoiden aikana jäässä, osa myyntikojuista oli joella. * |
Huomattava osa Narvantien tapahtumien rikkaudesta on peräisin tien juurista, sivuteiden varsien pikkukylistä. Kaltsilaan on matkaa Narvantieltä n. 3 km etelään päin. Jos tietä pitkin jatkaisi, pääsisi Sammaljoelle. Kaltsilan kylä on keskiaikainen maarekisterikylä samoin kuin viereiset Vanhakylä ja Uusikylä. Sekä Kaltsilan Rosila että Harsu olivat 1884 henkirakunainrykmentin everstiluutnantin komppanian luettelossa rustholleja. Myös Vesilahdessa on Kaltsilan kylä ja siellä Erkkilän rustholli. Talon ja kylän nimi 'kaltsi' viittaa suutarin ja nahkurin ammattiin ja sopii hyvin yhteen Ylä-Satakunnan keskiaikaiseen voimakkaaseen eräelämään. Kaltsilan Rosilan Ambrosius mainitaan jo vuonna 1477 ja 1481. Hänen poikansa Ericin karja oli 1540 Tyrvään neljänneksi suurin. Vuonna 1558 taloa isännöinyt Frans sai kuitenkin 40 markan sakon myytyään ilveksen nahan Turussa tarjoamatta sitä ensin voudille. Keskellä kylien suuria viljelysaukeita virtaa kohti Rautaveden Evonlahtea pitkä Harjastenoja, joka tunnetaan alempana nimellä Lamminoja ja suistoalueen lähellä nimellä Ekojoki. Ojassa/joessa on aikoinaan ollut monta merkittävää ratasmyllyä. |
Entisaikoina Tyrvää tuli tunnetuksi kutuistaan - kuttuja on paikkakunnalla edelleenkin. Kuttu oli torpparin lehmä! Vaatimaton, kaikkiruokainen ja hyvin monikäyttöinen. Alueella on myös lampaita, kuten kuvassa yllä Kaltsilan Rosilan pellolla. |
Kaltsilan tiehaaran tuntumassa on Kellomaaksi
ristitty peltoaukea, joka on kuulunut Junnilan ja Kutin taloille. Pellon
lähellä on ollut kaakinpuu; ruoskimispuu ja hirttopaikka. Joko Junnilan
ladon kohdalla tai Sankilan ja Kutin rajalla kasvoi suuri leveäoksainen
kuusi, jota kukaan ei uskaltanut edes kaataa, koska kuusen luona aina kummitteli.
Kuusen sanottiin saaneen ravintonsa ruoskittujen ja hirtettyjen verestä.
Aino Jänkälä oli kuullut isoäidiltään Annaliisa
Tuomistolta, että ruoskimisia ja hirttämisiä käytiin joukolla katsomassa.
Ajankohta lienee ollut 1800-luvun alkupuoli. Pelottava paikka oli myös
Junnilan lato ja Plassinveräjän seutu. On myös kerrottu
Lantulan Jaakonmäen Hirsipuumäestä.
Muuan nuori vesilahtelaismies oli joskus joutunut kauhun valtaan, kun Kellomaan kohdalla valkoinen haamu oli alkanut seurata häntä. Kuusen luona haamu kääntyi pois ja katosi jokeen. Myös Antero Varelius mainitsee mestauspaikan olleen 1700-luvulla Narvantien haarassa. Asfaltoidun tien varsi on nykyisin kaikkea muuta kuin pelottava. |
Kellomaata. Koivumetsikön takaa lähtee tie Kaltsilaan. * |
Lantulasta poikkeaa vanha Vatajantie kohti pohjoista. Vatajantien lounaispuolella on ollut 1900-luvulle asti suurehko järvi, Vankimusjärvi (ks. karttaa edellä ja alla). Vatajan kylän talot ovat siis olleet järvenrantatonteilla. Myös Prusi oli ennen jakoja siellä. Lisämaan tarve houkutti kyläläiset jo 1823 laskemaan järven pintaa ja uudelleen 1846, kun johtajaksi äänestettiin Abraham Satimus. Lasku tapahtui hitaasti, ja sitä jatkettiin mm. kaivamalla kivitunneli Kärppälän suuntaan. Lopulta järvi oli jakautunut kolmeksi pikkujärveksi. Vasta 1940-luvun lasku tuotti kaikkiaan 80 hehtaaria peltoa. Vankimus (Vangimus) -nimi on keskiaikainen ja näyttää olleen alueen ensimmäisen kylän nimi. Vankimusjärven seuduilta teitä jatkui Karkkuun, Kärppälään, Sarkolaan ja Nokialle. Urho Jakkisen mukaan kuuluisa noita Valpuri Kyni, joka tunnetaan myös Huittisista ja Liitsolasta, on asustanut myös Vankimusjärven saaressa, paikassa joka myöhemmin on kuulunut Isojärven Suomelaan. Noita teloitettiin n. 1650 polttamalla Tyrvään vanhan kirkon vieressä olevalla luodolla Keräjäkalliolla.
Yllä Vankimusjärvi ja Vatajankylä venäläisessä topografikartassa. Mittaukset on tehty vuonna 1909. Järven pintaa on jo selvästi laskettu. Tien koillispuolella kulkevan mutkaisen Isojärventien hoitokunta anoi paikallistielleen vuonna 1928 n. 78 000 markan kunnostusavustusta, mutta siihenpä ministeriö ei syystä tai toisesta suostunut. Tie lienee yhä nykyään likimain entisellään. * |
Entisen Vankimusjärven paikalla avautuvat nyt pitkät viljavat peltoaukeat, jotka näkyvät Narvantiellekin Prusin kohdalla. Tämä kuva on otettu 2005 Roikan kylän läheltä poikittain entiseen järveen nähden. Kartoissa alueen nimenä on edelleen Järviä.
Vatajantien alkupäässä on myös Lantulan vuonna 2005 lopetettu koulu, joka on nyt kyläyhdistyksen toimitila. |
Narvantietä ajelleet muistavat Lantulasta ainakin
Lantulan sahan ja sen korkean savupiipun. Saha on perustettu 1922.
1930-luvulla sahalla oli myös kolme myllykonetta, mutta nämä tuhoutuivat
vuoden 1948 tulipalossa. Sen jälkeen saha rakennettiin osittain tiilestä.
Rakennuksen ympäristö on vuoden 1982 jälkeen alkanut vesoittua. Myllyssä
Narvantien varresta käytiin myös kauempana Sarkolan, Lanan, Kaltsilan, Sammun
ja Narvan myllyissä.
Toinen maamerkki on Tyrvään VPK, jonka uusin rakennus kuivaustorneineen on vuodelta 1990. Sastamalan itäosia kulkiessaan ei voi olla havaitsematta, että alueella on runsaasti hyvinkin vanhaa, tyylikästä rakennuskantaa. VPK onkin voinut kirjata oikeutetusti kertomukseensa, että "Tulipaloja ei seudulla ole ollut kovin runsaasti." Kyläyhdistyksen voimin Lantulassa on laadittu kyläsuunnitelmia, tuotu esille kulttuurihistoriaa, rakennettu laavuja, luontopolkuja jne. * |
Lantulan saha on perinnemaisemaa takavuosilta. Tiiliselle komealle rakennukselle luulisi löytyvän käyttöä nykyäänkin. |
Oikealla on vanha Paavo Wirrin kauppa
Vatajantien ja Vesilahdentien risteyksessä. 1800-luvun lopulle asti Wirri
sijaitsi Vanhan Narvantien varrella Isojärven rantatörmällä. Vihtori
Pohja teki uuden rakennuksen 1895 Suppulan riihestä nykyiselle paikalle.
Hieman myöhemmin talossa oli kauppa, meijeri, puuseppä ja postipysäkki.
Tuomenojan kauppa loppui talosta 1976. Wirrin kantatila mainitaan jo 1693.
Kauppa on sijainnut myös Wirriä vastapäätä Vatajantien toisella puolella. Arvo Linkin vuonna 1927 rakennuttamassa talossa Tyyne Linkki piti kauppaa 1940-luvulle asti. Sitten taloon tuli posti ja Tyrvään Säästöpankki, mutta toiminta loppui 1991. Koulun kylä sai 1939 nimellä Isojärven koulu, mutta se lakkautettiin vuonna 2005. Nyt koulu on kyläyhdistyksen toimitila. Kaupoilta hieman Vesilahteen päin lähtee Lantulantie, joka johtaa Uutenkylään ja Kaltsilaan. Tien varrella on useita keskuskylien entisiä torppia 1800-luvun lopulta. |
Wirrin entinen kauppa Vatajantien risteyksessä. Kalle ja Juha Wirrin kerrotaan pyydystäneen suden pienillä kirveillä 1800-luvun alussa Ekojärven jäällä, jossa pojat olivat olleet luistelemassa. * |
Narvantien vakituisia kävelijöitä olivat reppuryssät, kiertävät kaupustelijat. Tunnetuimpia lienevät Vesilahden Narvasta kotoisin olleet Heikki ja Mikko Privalohvi. Heikkiä sanottiin Ryssä-Heikiksi, mutta ryssä hän ei liene ollut vaan ehkä karjalainen. Laukunkantajat olivat hyvin suosittuja, koska he myivät tavaroita, joita tuskin mistään muualta sai. Laukunkantajia, joille luonnollisesti kertyi hieman rahaakin, joutui myös ryöstelyn kohteiksi. Kuuluisia kulkureita Vesilahden ja Tyrvään välillä olivat myös Mottee ja Jeppee. Mottee kulki kirkolta kirkolle, mm. Tyrväälle ja Suoniemelle, arvioi pappeja ja yritti opetella saarnoja ulkoa. Töihin mies ei oikein kyennyt, ja niinpä häntä pidettiinkin lähinnä hauskuuttajana, joka jätti jälkeensä satoja tarinoita. Jeppee taas oli seppä, jonka töissä oli melkoisesti parantamisen varaa. Kun hänen pannun tinauksensa lähti pois, mies tuumasi vain että niin lähtee tämäkin mies. Sen sijaan "seitsemän pitäjän seppä" Collin, joka lienee ollut Leiniälän Kauniston seppäsukua Illosta, oli töissään hyvinkin taitava. Tavoiltaan seppä oli kuitenkin oikukas - ja armoton juoppo. Kulku-Aatolfi rakenteli alkeellisia pirttejään Suonojärven rannalle. Joitakin perustuksia kai vielä löytyisi. Aatolfikaan ei juuri töitä tehnyt, mitä joskus koppia ihmisille. Mies kuljeskeli, jutteli joutavia ja luritteli umpinaisella puukepillä, "klaneetillaan". Jaakolan isäntä osti klaneetin 50 markalla laivassa ja heitti järveen - Syrjän Vihtori teki uuden! |
Ahdinkiveä ohikulkija ei enää taida löytää, se lienee jäänyt lopullisesti tienrakennuksen alle. Uudentalon itäpuolella on Ahdinkiven ahde ja Ahdinkiven alue. Jossakin siellä kivi sijaitsi. Siinä pitäisi kuulemma olla suuri syvennys, aivan kuin laukun jälki. Kun Vesilahden Ahdille tuli ensimmäinen asukas, joka oli suuri jättiläinen, hän istahti kivelle ja laski repun selästään viereensä. Kivi oli vielä niin pehmeä, että siihen jäi repun jälki. Siitä nimitys Ahdinkivi. Tämäkin tarina kertoo Vesilahden ensimmäisistä asukkaista, jäteistä nimenomaan Suonolassa. * |
Melkoinen määrä Narvantien käyttäjistä on vuosisatojen
ajan tullut tielle Ekojärven maasta, jossa jo isonvihan aikoihin
oli Järviän ja Vatajan alueen pakopirttejä. Kasakoita oli silloin tullut
kylään, mutta Töllin-Jussi oli tehnyt niistä selvää. Pysyvän asutuksen
alulle panijoita olivat kertomusten mukaan sotilaat 1700-lopulla. Kerrotaan,
että Ekojärven torpan perusti alunperin sotilas Mats Ö (1772-1834).
Muita nimeltä muistettuja sotilaita ovat olleet Hiedanniemen perustaja
Träsk, Pitkäjärven Bra, Lehtimäen Bii, Joonaan torpan
Joonas, Kaltsilan Perkon Tor, Kivijärven Ålman ja Saarijärven
Ryssä-Matti. Väestön sotilastaustalla on täytynyt olla merkitystä
koko alueen omintakeiselle kulttuurille. Kun alue siirtyi jakotoimituksissa
Lopenkulman kylille, torpista oli käytävä keskuskylien taloissa taksvärkissä.
Kaunisto kuuluu Ekojärven alueen kuuluisimpiin asumuksiin. Hermanni ja Karoliina Kauniston 1861 perustaman torpan rakennukset olivat alkuperäisessä muodossaan vielä 1950-luvulla, jolloin Helmi Virtaranta ennätti ne valokuvaamaan. Nämä mainiot kuvat löytyvät useista teoksista. Pihamiljöö tosin on edelleen hyvin hoidettu ja edustava. Karoliina, joka toi isänsä sukunimen torpan nimeksi, kuului äitinsä puolelta Karkun Ylisen Enckel-sukuun. Samalla tuli Kauniston seuduille häivähdys ruotsinkielistä kulttuuria. Vielä 1800-luvulla Ekojärvi oli niin hyvä kalavesi, että myös naapuriseutujen kalastajat kävivät järvellä. Uudestakylästä ja Kaltsilasta oli selvä polku järvelle jo 1700-luvulla. Reheväkasvuinen metsäympäristö on lisäksi ollut mainiota metsästysmaata. Järven ympärillä oli kuitenkin runsaasti suoperäisiä maita ja nämä maat haluttiin kuivata.Torpat ja maatilat tarvitsivat väestönkasvun vuoksi lisämaata. Wilhelm Johansson sekä muutamat muut paikkakuntalaiset tekivät aloitteen Ekojären kuivattamisesta jo vuonna 1865. Lupa järvenlaskulle saatiin talollisen Punto Karl Gustafssonin hakemuksen perusteella vuonna 1873. Asianosaisia oli kaikkiaan lähes 30. Ekojärven pintaa alettiin laskea ilman valtionapua vuonna 1875. Ihmistyövoiman ohella työkoneena oli Kataran kivinavettatyömaalta saatu suuri nosturi, joka aiemmin oli ollut Saimaan kanavatöissä. Töistä vastasi suuri ja järjestäytynyt kuivatusyhtiö omine lakeineen. Kanava kaivettiin Ekojärven länsipuolelle ensin yli kilometrin mittaisena avo-ojana ja sen jälkeen metsäalueelle holvattuna tunnelina maan alle. Kivillä reunoilta ja päältä tuetulla valtavalla holvilla on mittaa n. 800 metriä ja korkeutta ja leveyttä n. 3 m. Tarkastusaukot ovat maan pinnalla, ja lehtikuvien perusteella niitä ei ole suojattu kovin hyvin, joten mahdollisen turistin on syytä olla hyvin varovainen (ks. kartta oikealla). Kun vesijättömaan loppukatselmus tehtiin vuonna 1928, isännöitsijänä mainitaan olleen silloin Juho Leikkaa. Asiakirjan mukaan järven ympäriltä saatiin vesijättöniittyjä n. 78 ha ja metsämaata n. 26 ha. Oleellinen arvioinnin kohde oli myös saadulle maalle tuleva vero. Kovin suurta taloudellista hyötyä laskusta tuskin koitui, sillä veden vaivaama maanpinta lienee osittain laskenut vedenpinnan laskun myötä ja jäänyt kosteaksi. Nähtävyydeksi erikoisen holvin työstäminen voi olla vaikeaa, mutta hyvillä ideoilla tulos voisi olla mainio. Luonto sen sijaan hyötyi; Ekojärvi ympäristöineen kuuluu Natura-alueisiin. Järvellä vierailee useita harvinaisia lintuja, joita voi seurata mm. Karhunkallion lintutornista. * |
Ekojärvellä toimi myös kyläkoulu vuosina 1910-1967. Koulun koristeellinen rakennus pilkottaa edelleen puiden takaa tielle. Koulua pidettiin torpissa jo 1880-luvulla. Ekojärven eteläpuolella on pieni Vihdanlammi tai Vihdasjärvi. Ilmeisesti lammi on antanut nimensä Vihdanmäen torpalle, joka lienee syntynyt viimeistään 1800-luvun alussa. Torpan kuuluisin omistajapari oli Albert ja Olga Vihdanmäki (os. Kursi, 1874-1966). Olga on kertonut lukemattomia tunteja juttuja Tyrväältä ja Vesilahdesta murteen ja perinteen kerääjille, mm. Niilo Ihamäelle ja Pertti Virtarannalle. Hän kuului myös Elinan surmarunon osaajiin. Poika Aleksi julkaisi alueen juttuja myös kirjana.
|
Olga Vihdanmäki kertoi Pertti Virtarannalle,
miten ennen kuljettiin Ekojärven maasta: "Ku nym muistelee näitäkim
paikkoja kuus seittemänkymmentä vuatta takappäin, ni ku lähti menneen naapuriin
ni puitten oksat löi housuij ja takkiin. Polluut oli niim mutkasia ette
nähnym monneen matkaan kolmee meetriä eremmäks vaikk olis susi vastaan tullu
- ja niit olikir runsaasti. Jos lährettiin myllyyn taikka kirkkoon ni ei
muuta ku kranat hevosen selkääj ja sirottiin heinisäkki niihin kiij ja lährettiin
taluttaan hevosta pitkin Ekojärver rantapolkuja kuus taikka seittemän kilomeetriä
valtamaantiäv viäreen Tallimpetäjään. Siältä sittes saatiis kuusej juurelta
rattaat."
Tallenpetäjästä, Tallimpetäjästä tai Tallipetäjästä jatkettiin sitten jompaan kumpaan suuntaan. Oikealla kuva Tallenpetäjään vievästä polusta, joka edelleen löytyi Kivijärven tiehaaran läheltä. Tallenpetäjän rakennusten jäljet sen sijaan lienevät peittyneet maan alle, niitä ei ainakaan heti löytynyt. Myös Aaroninvuorelta leveni vähitellen jonkinlainen ura Ekojärvelle, mutta silloin oli jotenkin ylitettävä Särkilahti - ensin hankalasti lautoilla ja sitten yhä paranevilla silloilla. Nykyään lahti on lähes kuivilla. Tallenpetäjässä on ollut mm. Frans Hiedanniemen kaupparakennus 1900-luvun vaihteessa ja paikka on ollut Kivijärven tiehaarasta jonkun matkaa kaakkoon, Kivijärventien ja Tenukallion välissä. Paikalla on ollut ratashuoneita niitä varten, jotka tulivat esim. Kivijärven ja Ekojärven maasta. Poluilla ei voinut käyttää rattaita, mutta tästä eteenpäin Narvantie soveltui ratastieksi.
Yllä Jorma Tuomiston ottama kuva Tallenpetäjän ratashuoneesta, joka on ehkä jo 1900-luvun puoliväliin mennessä siirretty Marjasuonmaan Kaunistolle. Paikalla lienee ollut toinenkin ratashuone, joka taas on siirretty Marjamäkeen. |
Tallenpetäjään johtavaa polkua. Polun itäpuolella on kartassa Tenukallio, mutta sen nimen Vihtori Marjamäki on ilmoittanut kartoittajalle siitä syystä, että helluntaisin nuorilla miehillä oli kalliolla tenua mukana. Vuoren alkuperäinen nimi oli ollut Tallenpetäjän vuori. * Tie Kivijärven maahan tuskin oli alun alkaen muuta kuin leveä polku. Sen vuoksi Tyrvään tilalliset tekivät 1923 aloitteen, että Tallenpetäjästä tehtäisiin kunnon tie Kivijärven rannalla sijaitsevan maisteri Anton Elwingin omistaman metsänvartijan asunnon kohdalle. Aloite ilmeisesti johti toimiin, kun mm. sanomalehti Lalli kirjoitti 8.3.1924, että Läänin maaherra on julistanut Tallenpetäjästä Kivijärven rantaan päättyvän tien yleiseksi paikallistieksi. Ehkä tie ei tullut kovin hyvään kuntoon, koska alueen isännät jatkoivat vielä 1930-luvulla tienrakennustöitä. Lopulta maatalouden tuotteiden myyntimatkat Vammalaan ja Tampereelle helpottuivat huomattavasti. Nykyään Kivijärven tie on valtion hoidossa. |
Narvantien eteläpuolella sijaitseva Kivijärvi
on hieman samanlainen järven ympärille syntynyt kylä kuin Ekojärvi; asumukset
ovat syntyneet keskuskylien torppina tai mäkitupina. Sotilas Mats Åhlman
perusti Kivijärven torpan. Kalle ja Hilma Kursi perustivat
oman torppansa vuonna 1878. Kalle poltti kaskea ja tervaa, metsästeli, teki
puutöitä ja hoiti kuttuja. Vanhapoika Bruno Kursi taas otti hyvin
varhain valokuvia ja tuli niillä kuuluisaksi.
Muiden järvien tavoin myös 3 kilometrin mittaista ja 150-200 metrin levyistä Kivijärveä on laskettu. Ensimmäinen lasku tapahtui 1860-luvulla ja vielä metrin verran 1900-luvun alussa. Järvi on tästä huolimatta edelleen kelpo järvi. Koska Marjasuonmaasta oli päästävä mm. Ekojärven koululle, Kivijärven pohjoisosan yli rakennettiin pukki- ja ponttoonisiltoja. Kolkunmaan tie yhdisti vihdoin Kivijärven ja Ekojärven tiet 1974. Saastojärven metsäautotie Uusi käyttäjäkunta Kivijärventielle ja myös Narvantielle tuli 1955, kun Vesilahden ensimmäinen metsäautotie, Saastojärven 8 kilometrin mittainen tie avattiin. Puun hinta oli silloin korkea, ja Narvantien ympäristössä puuta riitti. Yhtäkkiä teille ilmestyneet suuret tukkiautot tarvitsivat kunnon tiet metsien lähelle asti. Saastojärven tie tarjosi ensimmäisen ajettavan tien useille polkujen varassa eläneille talouksille. Tievaivoista huolimatta Narvantien ympäristöön ilmaantui henkilöautoja 1920-luvulla. Lauttakylän auto aloitti pitkään jatkuneen linjansa Vammalasta Narvantien kautta Tampereelle 1936.
Kartassa yllä Kivijärveen on aivan selvästi merkitty lahden nimeksi Narvantien lahti (Kuninkaankartasto 1700-luvun lopulta). Mistä nimitys? Onko tästä lähtenyt polku Narvantielle? Polkua ei näy, mutta koillispuolella on peltosarka, joten asutusta rannalla on jo ollut! Kartta on tässä kovin suurpiirteinen. Koska kirkonkirjojenkin mukaan sotilas Mats Åhlman omisti lahden rannalla jo 1700-luvun lopulla Kivijärven torpan, pelto kuulunee hänelle ja vaimolleen Anna Matintyttärelle. Ehkä Saastonkulman ja Rautaniemen asukkaat ovat kulkeneet tätä kautta Vammalaan ja Tampereelle? Nykyinenkin Kivijärven tie Narvantielle kulkee tuon lahden ja Kivijärven tilan kautta. * |
Aikoinaan Kivijärven tiehaara sijoittui synkkien metsien keskelle. Ylemmässä kuvassa tiehaaran alue työn alla 2005 ja alemmassa valmiina 2006. Huomaa, miten vanha ura kierteli! Tallenpetäjä sijaitsi jonkin matkaa kuvan tiehaaran takana. |
Kivijärvi, Ekojärvi ja Piimäsjärvi olivat aikoinaan hieman erillään asutuskeskuksista. Niinpä monet vanhat perinteet säilyivät seudulla pitempään. Tämä alue olikin todennäköisesti viimeisin, jossa osattiin lähes joka torpassa ulkoa Suomen tunnetuin kansanballadi Elinan surmaruno. Runo, joka ennen 1800-luvun alkua osattiin lähes yksinomaan Vesilahden keskuskylissä, kulkeutui muutaman suvun välityksellä Narvan seudulta Kivijärven ympäristöön, jossa osaajia löytyi vielä 1960-luvulla. Tunnettuja laulajasukuja olivat Kursin viisi tunnettua sisarusta, Tuomistot, Marjasuonmaan Koivistot, Ekojärvet, Ojansivut, Marjamäet ja Vuorenpäät. Olga Vihdanmäki, joka kuului Kursin sisaruksiin, sanoi 'kursin' tarkoittavan 'kovaa miestä, joka uskalsi ruveta korpea raivaamaan'. |
Kursin vanha rakennus vuodelta 1886 on edelleen olemassa. Talon asuntona on nykyään uudempi rakennus. * |
Keskellä metsätaipaleita poikkeaa tie pohjoiseen,
kohti Piimäsjärviä ja Masonmaata. Mutta nämähän eivät ole
enää vanhaa Tyrväätä vaan Karkkua! Karkulla, Tyrväällä, Tottijärvellä
ja Vesilahdella oli aikaisemmin yhteinen rajapyykki Velhonkannonmaassa.
Aliselta (3 ha) ja Yliseltä Piimäsjärvellä (22 ha) saatiin ennen liistekatiskoilla
niin paljon kaloja, että kaloja ajettiin hevosella koko kulmakunnalle. Touhustamalla
eli tuulastamalla saatiin haukia.
Torppariasutus lienee syntynyt jo 1700-luvun lopulla, koska niihin aikoihin karttoihin ilmestyy peltoaukeita. Nykyinen asutus sijaitsee väljästi järvien ympärillä. Torppien isäntäkyliä ovat mm. Kärppälä, Lielahti, Rikainen ja Hurula. Mainio juttumies Vihtori Marjamäki Ylisen Piimäsjärven rannalta kertoi Virtarannalle, miten Laajamäen Karoliina lähti viemään lämpimäisiä lapsilleen metsän halki Mason Anttilasta. Susi seurasi koko ajan aidan toisella puolella, mutta kun Karoliina heitti lasten leivän sudelle, susi tyytyi siihen ja häipyi. Vihtorin isä oli ampunut kaikkiaan kahdeksan karhua. |
Näkymä Yliseltä Piimäsjärveltä. Kaakkoisranta on jyrkähkön vuoren rinnettä muutamine huviloineen ja luoteisranta suuri peltoaukea. Alinen Piimäsjärvi sen sijaan on rannoiltaan matalampi, ja sen pintaa laskettiinkin 1867. * |
Rudangonmaalla Sastamala muuttuu Vesilahdeksi, raja on määritetty asiakirjoissa jo 1400-luvun alussa. Vaikka rajakylän nimi kuulostaa kovin mystiseltä, Rudanko on melko tavallinen nimi Satakunnassa. Mystisyyttä Rudangonmaalla kuitenkin riittää muutoinkin. Vihtori Ahti on kertonut, että joskus muinoin kulovalkea poltti vanhat kankaat Tottijärveltä Suonolaan. Sen jälkeen syntyi Rudangon asutus. Kuntien raja on ollut 1800-luvun lopulta myös Turun ja Porin läänin ja Hämeen läänin raja. Sitä ennen lääninraja seikkaili hieman merkillisesti idempänä. Nyt raja ei ole edes maakuntaraja, koska Sastamalakin kuuluu Pirkanmaahan. Raja on kuitenkin ikiaikainen kulttuuriraja. Sastamalan puolella eli aikoinaan Tyrväällä ja Karkussa kirkolliset verot maksettiin tavanomaisen ruotsalaisen oikeuden mukaan, Vesilahdessa sen sijaan Kyrön oikeuden mukaan mm. turkistuotteina. Sastamalan puolella sanotaan 'ojasa', Vesilahden puolella 'ojassa'. Raja-alueella on myös huomiota herättävä nimi: Velhonkannonmaa. Tätä merkillistä nimeä on käytetty hyvin pitkään. Rajapyykin nimi ei kuitenkaan ole sen paremmin Velho kuin Velhonkantokaan, vaan raja-alueen nimi oli alunperin Alho, mutta nimi luettiin uudella ajalla 1400-luvun asiakirjoista väärin Velhoksi. Velhokin tosin lienee ollut olemassa, mutta paljon myöhemmin, mistä sekaannus ehkä syntyikin. Kuka hän oli ja mistä kannosta on kysymys? On kerrottu, että joskus kauan sitten Rudangonmaalla asusti noita, Velho, joka teki kyläläisille kaikenlaista pahaa, varasteli ja noitui - kertojasta riippuen. Kyläläiset mestasivat lopulta velhon erään tuomen kannon päällä, lähellä Mäenpäätä. Oikealla olevan komean tuomen väitetään olevan Velhon tuomen juurivesa. Asia on kuitenkin paljon mutkikkaampi, joten kannattaa vilkaista hieman laajempaa juttua Velhosta.
Narvantie - Vesilahdentie - Rämsööntie Narvantiekin saa Rudangonmaalla uuden nimen, Vesilahdentie muuttuu Rämsööntieksi. Aikoinaan raja sijaitsi hyvin synkässä metsämaastossa, mutta 2000-luvun alkupuolella metsät ovat pääosin taimikkomuodossa. Kun tienrakentajat 2005-6 ammuskelivat kalliota Velhonkannon nurkilla, Velhopa teki tepposet! Kallio temppuili ja halkesi lopulta niin, että vettä alkoi lorisemaan raoista runsaanpuoleisesti. Paikkakuntalaiset päättivät kääntää asian eduksi ja rakensivat paikalle aivan oikean kaivon renkaineen ja pumppuineen (kuva oikealla). Nyt jos vesi pitkällä taipaleella loppuu (syylarista, lasinpesimestä tai juomapullosta), niin pumppaamaan vain Welhon kaivon vettä! Ei se ole Welhon noitumaa, mutta aivan juomakelpoista vesi ei ole. Tällaisia palvelupisteitä on todella harvassa. Kuvassa kaivon kannella on vielä avajaiskukkia. Soraseulan kuorma-auto on taempana poistumassa pitkän ja hyvin onnistuneen työrupeaman jälkeen. * |
|
Keskellä synkkiä metsiä on jälleen vanha koulu,
Latokankaan koulu. Se toimi vuosina 1936 - 1967. Koulu loppui siis
samana vuonna kuin lähistöllä ollut Ekojärven koulu. Ensimmäisen opettajan
Fanny Leppäsen aikaan oppilaita löytyi kohtalaisesti Rudangonmaan
ja Lanajoen ympäristön asumuksista. Lakkauttamisensa jälkeen koulu on toiminut
mm. taiteilijakotina ja kesäasuntona.
Rämsöönkylää lähestyttäessä tien pohjoispuolelle jää nyt jo kuivatettu ja lähes tunnistamattomaksi metsittynyt järvi, Helvettijärvi, johon liittyy kammottavia muistoja. Mistä pienen ruutanoita kasvaneen ja kalliorotkossa sijaitsevan järven nimi on peräisin, jäänee arvoitukseksi. Pari vesilahtelaismiestä oli kuitenkin 1920-luvulla ryöstänyt ja surmannut nuoren köyhän kaupustelijan juuri näissä maisemissa, ns. Murhamutkassa. Toinen murhamiehistä toimi kuitenkin myöhemmällä iällään kelpona suutarina Narvassa. Latokankaan koulun eteläpuolella on pieni ruskeavetinen Kaakkolammi, joka aikoinaan oli todellinen helmi keskellä aarniometsiä. Nyt metsän ympäristöt on hakattu ja maisemat ovat arkisempia. |
Latokankaan entinen koulu. * |
Ennen niin pelottava ja vaarallinen Helvettijärvenkangas muuttui täydellisesti. Mutkiahan tiessä on edelleenkin, mutta juuri sopivasti, jotta matkantekoon ei pääse kyllästymään. Asiasta on muutakin hyötyä. Lähes koko matkan Kurala-Sastamala -tie kulkee sellaisilla alueilla, joissa peura- ja hirvikanta on suuri. Ei ole lainkaan harvinaista, että matkalla näkee 3-4 kohdassa hirvieläimiä. Syksyisin tien reunoja koristavat punalakkiset metsästysseurojen joukot. Kun tiessä on sopiva määrä mutkia, tarkkaavaisuus säilyy myös hirvieläimiä kohtaan. Kun nopeutesi on korkeintaan sallittu 80 km/h, ehdit väistämään. Liukkaalla kelillä pääset aiemmin perille vielä tätäkin hitaammalla vauhdilla. |
|
Mistä tällainen merkillinen nimitys Rämsöö tai puhekielen Rämpsöö? Kansan keskuudessa on monta erilaista tarinaa, mutta ne eivät ole oikein vakuuttavia. Vanhoissa kartoissa nimeä ei ole, mutta nimi silti tunnettiin jo 1800-luvun lopussa. Tampereen Sanomissa 10.12.1879 kerrotaan näin: "Kunta on, näet, ostanut kansakoululle yhden vasarakirveen kivestä, jonka löysi Suonojärven rannalta perunakuoppaa kaivettaissa Rämsön kulmassa torppari wainaja Antti Honkiniemi." Aamulehdessä 1912 taas mainitaan Kuralan erään pitkän metsäsaran nimeksi Ramsö (ruots. 'rams' on pitkä jono). Rämsöö ei ole maarekisterikylä, sillä alueen maat ja metsät kuuluvat pääasiassa Suonolan, Salospohjan ja enimmäkseen Kuralan jakokunnan maarekisterikylille (näitä ovat Kuralan lisäksi Hiirenoja, Niemenkylä ja Ojoinen). Useimmat Rämsöön pienehköistä maatiloista ovat olleet alunperin Kuralan seudulla sijainneiden maatilojen torppia. 1800-luvun alussa syntyneet torpat ovat itsenäistyneet viimeistään 1920-luvulla. Eeva Syrjänen muisti, että vanhin torppa olisi Vuorenoja ja sitten Lanansilta. Vuoden 1855 kartassa näiden lisäksi näyttäisi olevan vain Viikari, mutta muitakin torppia jo oli, mm. hienolla Suonojärven niemellä sijaitseva Suonolan Kukkolan torppa Kurjenniemi. Sinne johti tiekin jo 1855 Lanansillan luota. Kylänä Rämsöö ei siis ole kovin vanha. Väinö Wallinin (myöh. Voionmaa) maantieluettelossa vuodelta 1893 mainitaan: "28) Karkusta Vesilahden kautta Lempäälään kulkeva n.s. »Narvantie» eli »Narvanmatkantie», joka perin vanha ura 1770- ja 1780-luvuilla pantiin ajettavaan kuntoon ja josta Tottijärven kirkolle poikkesi 29) Tottijärven tie, jonka Vesilahden pitäjän asukkaat suurella vaivalla perustivat 1780-luvun alussa ja joka pian sen jälkeen oli ajettavassa kunnossa." Härkäläntie Tottijärven tiellä tarkoitetaan entisen Voiman kaupan kohdalta pohjoiseen, Pihnalanperälle vievää mutkaista ja mäkistä Härkäläntietä (6,3 km), joka näkyy jo 1780-luvun kartoissa. Pihnalanperästä aikanaan soudettiin Tampereelle. Sorapohjaista Härkäläntietä ovat paikkakuntalaiset toivoneet vuosikymmenten ajan parannettavaksi, mutta kevyiden korjausten lisäksi suuremmat kunnostystyöt ovat edelleen tekemättä. Alueen yrittäjien ja kyläkerhon alotteet eivät ole toistaiseksi johtaneet mihinkään. Kapea, mutkainen, mäkinen ja kelirikkoaltis tie on todettu vaaralliseksi. Sen vuoksi liikennemäärät jäävät vähäisiksi, ja se on luonnollisesti aiheuttanut tien joutumisen alimpaan hoitoluokkaan. Rämsööstä tie Narvaan on ollut kestopäällystettyä jo useampia vuosia. Kulkijoiden vauhti on jo ollut niin kovaa, että tienvarren historialliset paikat ovat joutuneet ihmetyksiin. * |
Rämsöön keskuskohdaksi muodostui luonnollisesti kauppa, joka sijaitsee sopivasti risteysalueella; Narvantieltä poikkeaa jo 1700-luvulla kunnostettu tie Lanan myllyn kautta Tottijärvelle ja Nokialle. Pienempiä teitä lähtee lähistöltä. 1800-luvun lopulla kauppaa piti Kalle Engbäck, sitten Kalle Roppo ja Kalle Mikkola. Vuoteen 1918 asti kauppaa piti Kurjenniemen poika Oskari Niemi, joka vaimoineen sai surmansa taisteluissa. Myös kauppa poltettiin. Kun kauppa rakennettiin uudelleen, sitä ovat pitäneet Sakari Nurmi, Nestori Lindholm, Osuusliike Voima ja tämän jälkeen lyhyempiä aikoja kyläläiset. Martti Soravuori muisti, että entisajan kauppaan tultiin kuin tapahtumaan; isännät vetelivät siellä savuja, istuivat silakkatynnyrin reunalla ja juttelivat kuulumiset. Myös kauppias ehti tähän porukkaan. |
Rämsöö on koko Narvantiellä merkittävä
paikka jo senkin vuoksi, että Suonojärvi laskee siellä Kuloveteen
Lanajoen kautta. Koska korkeuseroa
kertyy lähes 50 metriä, joki on ollut mainio myllyjen paikka. Vuoden 1585
myllyluettelon mukaan Laukko oli rakentanut Narvankoskeen 4 ympäri
vuoden käynnissä ollutta myllyä. Nimi viittaisi siihen, että Lanajoessa
on ollut Narvan ja ehkä myös Kuralan ja Pöyhölän kylien isäntien myllyjä
jo aiemmin. Myllyjen paikat ja padot tuottivat vuosisatojen aikoina lukuisia
riitoja käräjille. Lanajoki oli myös tärkeä ja kuuluisa tukinuittopaikka
keväisin 1900-luvun alkupuolella.
Vuoden 1642 vaiheilla Laukon omistaja Juho Kurki rakensi myllynsä yhteyteen myös sahan Lanajoen Narvanmatkan koskeen - tehden tietenkin samalla haittaa muille myllyille. Tämä on varhaisin tieto Satakunnan sisämaan sahamyllyistä. Mutta mistä koskelle nimi Narvanmatka? Tien mukaanko - vai tästä kosken nimestäkö tien nimi? Laukkolaiset ehkä tunsivat pitkän Lanajoen yläjuoksun kosket vähän etelämpänä kulkevan Narvantien tai Narvanmatkantien perusteella. Laukon vanhin mylly oli ollut alempana Siukolan koskessa. Tai sitten koskiosuuden nimi todella oli Narvanmatka - esim jako-osuus - ja tästä vähitellen myös tielle nimitys. Käräjillä, joissa tämä nimi on mainittu, Juho Kurki sai odotetusti vapauttavan tuomion ja syytteen esittänyt valtiopäiväedustaja Arvid Erkinpoika Pöyhölästä sakkoja. Reiliinin Richard oli kraatari, joka kerran putosi Suonojärveen ja huusi: "Joka vielä haluaa kulkea Reiliinin tekemissä vaatteissa, tulkoon auttamaan!" Kyläsuutareina toimivat Jussi Jalonen, Kulmala, Manu-suutari ja Tuominen. Seppiä olivat ainakin Keskiset, Tanhuansivu ja Vuorinen. * |
Viikarin kotimuseona toimiva luhtiaitta. Tyrvään puolella muistetaan Rämsööstä, että siellä oli ammattimuurari Viikari ja sillä kaksi tai kolme poikaa, kaikki muurareita. Tosin Unto Salon mukaan Viikari -nimi voi olla varhaiskeskiaikainen; silloin Satakunnan maakuntaorganisaation oli varustettava neljä merialusta ja niihin ledungsoturit eli vigermän eli viikarit. |
|
Ennen vuotta 1772 Narvantie oli ties kuinka kauan ollut aikakauden muiden pienempien teiden tavoin lähinnä ratsutie tai vaatimaton kärrytie. Isännät mieluiten veivät suuret kuormat talvi- ja jääteitä myöten. Koska Vesilahden ja Tyrvään välille ei ole merkitty erikseen talviteitä, Narvantie on voinut olla alun perin myös talvitie. Valtiollinen kehitys toi kuitenkin tarpeen hallinnollisille reiteille. Sen vuoksi Kustaa III:n aikana Suomessa rakennettiin teitä moninkertaisesti aiempiin vuosikymmeniin nähden. Jo 1600-luvulta lähtien Narvantietä oli aika ajoin kunnostettu, mutta vasta 1780-luvun vaihteessa tie määrättiin sotilaallisten syiden vuoksi tehtäväksi 3,6 metriä leveäksi. Näin Porin rykmentin komppaniat pääsivät harjoituksiinsa (mm. Vesilahden suuri komppania, johon kuului myös useita lähipitäjiä). Kustaa III:n sodassa 1788-90 tie toimi huoltotienä, ja myöhemminkin sitä kuljettiin rykmentin kokouksiin Poriin. Suomen siirryttyä Venäjän vallan alle 1809 tien merkitys tietenkin väheni, koska Aleksanteri I ei kutsunut enää Suomen ruotuväkiarmeijaa koolle, vain joitakin rippeitä jäi aktiiviseen toimintaan. Oikealla Suonojärven luonnonkauniita rantoja myötäilevä mutkainen ja mäkinen Narvantie 1770-luvun Kuninkaankartastossa. Avensaaren eli nyk. Nurkinsaaren kohdalla sijaitsee Ahtialan kesäteatteri. Kanunamäki saattaa olla Porin komppanian peruja. Vuorisjärvi laski vielä Taipaleenmaan kautta. * |
|
Ahtiala ei oikeastaan ole mikään kylä, vaan kompromissina syntynyt nimitys. Koulu haluttiin keskelle ympäröiviä asuinalueita, ja niinpä se rakennettiin varsin hienolle paikalle. Ehkä Suonolan Ahdin tai lähellä olevan Ahdinsaaren mukaan koulu sai nimekseen Ahtialan koulu. Ahdilla on myös ollut Ahtiala -niminen torppa. Ahtialan nyt jo lakkautetun koulun ja Suonojärven välisessä rinteessä on harvinaisen suuri niinipuumetsikkö, lehmusto. Ainakin osa puista on istutettu, mutta osa voi hyvinkin olla alkuperäisiä, koska seudulla tiedetään tehdyn niiniköysiä jo kauan sitten. Myös Lanajoen länsipuolella olevan kallioalueen ja ilmeisesti sen mukaan nimetyn torpan nimi on Niinimäki. Ahtialan koulun länsipuolella sijaitsee Rämsöön kesäteatteri, jonka suuri katsomo on täyttynyt joka kesä tyytyväisistä katsojista. |
Niinipuita Ahtialan koululla. * |
Narvantie kiersi aikoinaan kuin kissa kuumaa
puuroa Kallionmaan kiperiä kallionjyrkänteitä; Kirkkokallion kohta
oli jopa vaarallinen. Keskellä mutkia sijaitsi Kuralan Mäkikomosen torppa
Haapaniemi, jossa jo 1811 asusti Anders Johansson (myöh. Haapaniemi).
1900-luvulla tilan paja laajeni vähitellen Alhojen konepajaksi ja lopulta
myös vanhojen moottoreiden ja höyrykoneiden tyyssijaksi, konemiesten mekaksi.
Jokakeväinen Kowan
Teknolokian Päivät® -tapahtuma keräsi tuhansittain koneista
kiinnostuneita ihmettelemään ja päivittelemään tekniikan toimivia ihmeitä.
Kun liikenne Rämsöön suuntaan kasvoi Seuratalon kuuluisien kesätanssien ja Kowan Teknolokian Päivät® tapahtuman vuoksi, Narvantiekin alkoi käydä ahtaaksi ja sietämättömäksi. Vuonna 1997 alkoikin laaja tienparannus, jonka yhteydessä myös Kallionmaan mutkat oikenivat. Tie tuli kuntoon Rämsöön entisen Voiman kaupan kohdalta Kuralaan ja Narvaan. Sastamalan suuntaan jäi edelleen 12 kilometrin maastorata, joka nyt on jo historiaa. Kallionmaa on nimensä mukaisesti kivinen. Vähän matkan päässä lounaaseen on Lokkerinvuori, joka nousee melko jyrkästi 40 metriä Suonojärven pinnasta (105 meren pinnasta). Koillisessa olevan Laskunvuoren korkeus on 154 m meren pinnasta. Konemuseolta puoli kilometriä Sastamalaan päin tietä oikaistiin murskaamalla mahtavia määriä Karjaskalliota. |
Monenlaisia höyrykoneita Kowan Teknolokian Päivät® -tapahtumassa. * |
Vuorisjärvi on merkitty kaislikkoiseksi
jo vanhimmissa kartoissa, mutta kansa muistaa, että siitä sai vielä 1800-luvun
puolivälissä suuria kaloja. Kerrotaan myös, että Vuorisjärven kuivatukseen
tarvittavan laskuojan teki lähes yksin Lepolan Hermanni Kuralasta.
Nykyään järvessä tapaa tuskin enää avovettä paitsi ehkä hetken aikaa keväisin.
Ympäriltä on saatu kuivatuksilla jonkun verran peltoja.
Martti Soravuori muisteli, että tien kunnossapito oli jaettu talojen kesken osiin. Keväisin routa pehmensi tien savivelliksi. Soranajo kuului aluksi taloille, mutta myöhemmin valtiolle. Tien varsilla kulki koko matkan puiset aidat - eläimiähän pidettiin metsissä. Riitoja syntyi siitä, että jonkun katsottiin pitävän tieosuuttaan heikommassa kunnossa kuin muut. Talvisin lunta ei tietenkään aurattu, koska useimmat kulkivat reellä. Antti Ahti muisti, että Suonolasta maitokuorma vietiin keväällä kelirikon aikana ensin reellä Kuralaan ja siitä rattailla eteenpäin. Rekimatka lyheni kevään edetessä. Aikoinaan Narvantieltä poikkesi useita oikopolkuja. Ehkä yhden polun jäänne on Vuorisjärven pohjoispuolelta Tottijärvelle johtava Rajalanmaantie. Alla vuoden 1954 karttaan on erityisesti merkitty Hermanni Lepolan kihvelillä kaivama laskuoja Vuorisjärvestä Suonojärveen.
|
Ruohottunutta Vuorisjärveä - tai oikeastaan nyt jo Vuorissuota. Mistä nimi Vuorisjärvi? Tuskinpa vuori-sanasta, koska aivan lähellä vuoria ei ole. Pohjoispuolella oleva Soravuori on pikemminkin mäki, mutta kauempana on korkeammat Peräkorvenvuori ja Laskunvuori (154m). Olisiko järvellä jälleen lappalaisperäinen nimi, joka avautuisi saamenkielen sanakirjalla? 'Vuoras' tarkoittaa vanhaa ja huonoa. Vuorisjärvi olisi siten ollut vanhan oloinen jo satoja vuosia sitten. * |
Suonolaan, joka on Rämsöön alueen ainoa vanha
maarekisterikylä, on kuljettu Ruskeeahteen alla olleen Laakson kaupan
kohdalta. Setälän kautta tehty tie on paljon uudempi. Kylä sijaitsee
9 km pitkän Suonojärven keskellä kapeikossa. Ahti, Setälä
ja Mattila olivat viimeistään 1500-luvulla järven pohjoispuolella
ja Kukkola järven eteläpuolella. Talot ovat edelleen toimivia tiloja
Suonolassa Mattilaa lukuun ottamatta, koska Nokia Oy osti aikoinaan Mattilan.
Ahdilla kuten muillakin Suonolan taloilla oli useita torppia 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Muuan Ahdin torpista oli Narvantien varrella sijainnut Siltala, joka vieraanvaraisuudeltaan muistutti jo kestikievaria. Ketään taloon poikenneista kulkijoista ei käännytetty pois; "Ei nin kurjaa kulkijaa o, ettei Siltalassa sais asuntoo." Talon isännästä, Siltalan Joosesta muuan kulkija totesi, että Eesauta hänestä oli meinattukin. Vuoden 1808 sodassa venäläiset löysivät eräästä Storminkylän talon kehdosta pikkutytön ja lauloivat, että "Liikuta laakuta maatuskaa". Lapsi kuitenkin pelkäsi kaikkia muita paitsi Porin reissulta palannutta Kukkolan poikaa. Myöhemmin poika veikin tytön Kukkolaan emännäksi. |
Kaupat ovat Rämsööstä, Suonolasta ja muualta keskusten ympäriltä lopettaneet samalla kun liikekeskusten kaupat ovat muuttuneet suuriksi marketeiksi. Kuvassa Laakson entinen kauppa. Myös täällä kylän isännät viettivät aikoinaan rupatteluhetkiä. Alunperin kaupan perusti vuonna 1922 Mäkinen (kotoisin Rantaselta), joka rakenteli kaupat myös Mantereeseen ja Lempäälään. Seuraavaksi kauppaa piti suutari Sandroos. * |
Narvantieltä poikkeaa kymmeniä sivuteitä, joista osan merkitys on jo hämärtynyt. Muuan tärkeä sivutie, jonka eteläpään nimi on nykyisin Pinomäentie, lähti Kuralan ja Suonolan väliltä pohjoiseen (Kalmbergin kartta yllä vuodelta 1855). Tie lähti Narvantieltä Suonpäähän, Kallaskoskelle, Rajasuontietä nykyiselle Nuoranmäelle, siitä "Pikku-Vakkalan" Kulmalaan, Mäkelään ja Vakkalan Sipilään. Tie oli Vakkalan ja Palhon kylien ainoa yhdystie etelän suuntaan. Vakkalassa sijaitsi Kouvon everstiluutnantin sotilasvirkatalo, Palhossa taas oli rälssimaata jo keskiajan lopulla ja Palhon kartano vuodesta 1796 lähtien. * |
Kun Narvantie vähitellen parani, sitä pystyi ajamaan myös polkupyörällä - nythän tie on Vanhoille Veloille mitä mainioin kulkuväylä. Vain pyöräillen ehtii katselemaan tien vartta riittävästi. Ensimmäiset polkupyörät tulivat Rämsöön alueelle ehkä jo 1920-luvulla. Pyörät ostettiin Tampereelta, mutta sitten Rauman suunnalta tullut Romu-Kauppi perusti Alhon konepajan kohdalle tien toiselle puolelle oikean pyöräliikkeen, joka oli aivan täynnä vanhoja pyörän osia. |
Kun matkaaja pääsi Kuralan Huitunlurviin,
Pyhäjärven Alhonselkä tuli näkyviin ja jäljellä oli enää pitkä alamäki.
Jos matkaa jatkettiin laivalla, Alho-laivan laitureita oli Kuralanlahden
molemmilla puolilla; Kurala ja Salospohja. Narva olisi kilometrin päässä.
Huitunlurvin seutu Kuralassa ei ole aivan mikä tahansa paikka. Pienistä mäkituvista on noussut monta kuuluisuutta, ja näistä nimekkäin lienee Välimäen kohdalla asustanut pilkkalaulujen tekijä Tehva Honkola. Kuuluisin lauluista on Laukon lakkojen häätölaulu, joka on julkaistu ja kuultu mm. radiossa. Tehva oli myös omatekoisten lääkkeiden keksijä ja hieroja ja kuljeskeli Tyrväällä asti. Kaikki tunsivat Tehvan 1900-luvun alussa. Vanhemman polven vesilahtelaiset muistavat taas Huitunlurvin tuntumassa paikallislehteen pakinoineen Aapeli Lurvin (=Alpo Nyystää). Ajankohtaisia kommentteja esittänyt kynäilijä oli 1980-luvulla myös Vesilahden matkailun alullepanijoita. Lepolan Hermanni taas tunnetaan siitä, että hän kaivoi yksin valtavan ojan, jolla Vuorisjärven pintaa laskettiin. Hermanni myös rakensi itse jonkun aikaa toimineen ja edelleenkin pystyssä olevan koulurakennuksen Kuralaan. |
Narvan tie laskee usean kilometrin matkan loivasti Kuralanlahteen, ja Alhonselkä häämöttää koko ajan kaukana. Hämmästystä tuottaa se, että tiessä on lähes neljän kilometrin mittainen suora! Miten vanha lehmipolku voi joskus olla tällainenkin? Luonto on auttanut asiaa; kallioperässä on tämän mittainen halkeama tai syvänne, jossa kulkee myös oja. Ojan varteen on raivattu peltoja. Tie onkin sitten muotoutunut jo kauan sitten luonnollisella tavalla suoran ojan varteen. Kesällä 2006 vanhin kestopäällyste uusittiin. * |
|
|
Kuralassa
päästiin vihdoin majapaikkaan, kestikievariin. Matka oli
Vareliuksen mukaan pitkä: "Haarakylästä on
lähimmäiseen Vesilahden keskievariin, Kuralaan, virstaa vaille 3 penikulmaa,
jommoista taivalta harvat herrat ovat muualla ajaneet." Tästä
lähtien kievareita olikin sitten jo muutaman kilometrin välein. Kievarinpaikka
vaihtui aika ajoin talosta toiseen. 1700-luvulta lähtien Kuralan alueella
kievareita oli ainakin Antilassa, Nurkissa, Kauppilassa, pitkään Laukon
omistamassa Kaapun talossa ja viimeksi Pöysärillä. Myös naapurikylässä
Salospohjassa oli kievari. Kievareissa (ainakin Kaapulla) oli
usein myös häiriöitä tuottavia olut- ja viinakrouveja.
Kun Laukon Juho Kurki, Turun hovioikeuden presidentti, joutui kulkemaan 1600-luvulla usein Laukon ja Turun väliä, hän meni talvella talviteitä pitkin Punkalaitumen, Oriniemen ja Loimaan kautta. Kesällä oli käytettävä matkaa pidentävää Narvantietä Tyrväälle asti ja sieltä sitten Huittisiin. Vasta 1637 Kurki sai aikaan ratsureittejä kuiville kankaille, ilmeisesti tässä on Lemmetynpolun alku. |
Kuralan kylä sijaitsi yllä olevan
kuvan aivan vasemman laidan mäellä, Salospohjan talot taas olivat lahden
toisella puolella, kuvan oikean laidan takana. Jaot ja vuoden 1918 tapahtumat
hajottivat kylät. Järvenselän nimi on Alhonselkä ja edessä oleva
lahti Kuralanlahti. Keskellä lahtea on Pikkusaari. Vanhimpina aikoina Kuralasta soudettiin veneillä Tampereelle asti. 1800-luvun alusta 1940-luvulle asti kuljettiin tietenkin laivalla. Kuralanlahden eteläpuolella (kuvan oikeassa reunassa) Salospohjan laivalaiturilla olikin kuuluisan Alho-laivan kotisatama. Kuralan puolella kylälle saatiin aamuinen tievalaistus Alhon generaattorista jo 1900-luvun alkuvuosina. Kuralanlahden rannoilla oli myös useita kirkkoveneitä, joita käyttivät kyläläisten lisäksi Suonolan ja Rämsöön asukkaat. Kuralasta on jo keskiajalla poikennut ratsupolun tapainen tie pohjoiseen, kohti Laukkoa ja Tottijärveä. Oikeus määräsi, että talonpoikien oli kunnostettava tämä tie vuoden 1783 loppuun mennessä. Tämän tien Narvan-Tottijärven osuus valmistui 1989. Matkailureitin osana tie tunnetaan nimellä Klaus Kurjen tie. * |
Narva
on ikivanha kylä, mutta asiakirjoissa se tunnetaan vasta keskiajan lopulta
lähtien. Kylän runsas arkeologinen jäämistö osoittaa alueen asutuksen yhtäjaksoiseksi
varhaiselta kivikaudelta asti. Asema Hämeenlinna-Tyrvää -tien keskivaiheilla
ja useiden teiden risteysalueella on pitänyt kylää vuosisatojen ajan elinvoimaisena.
Narvan Pourulla kestikievarin tiedetään olleen ainakin 1639 ja Pöyhölän Yli-Arvelassa 1685. Kostialan Kippari Alhonlahden rannalla oli mahdollisesti vesitien varressa sijainnut majatalo ja anniskelupaikka 'skippare' jo 1500-luvulla. Laukon Gabriel Kurkikin havaitsi mahdollisuuden tienata ja osti krouvin tontteineen kylästä 1666. Oikeus määräsi narvalaiset viemään puutavaraa krouvin rakentamiseksi, koska krouvista on hyötyä matkustaville. Myöhemmin oikeus määräsi kyläläiset toimittamaan krouviin polttopuita. Leiposella oli Narvan kylän viimeinen kestikievari vielä 1900-luvun alussa. Nyt siitä on jäljellä enää vanha aitta ja jokunen kivijalka Tuulikalliontieksi muuttuneen vanhan Narvantien varrella. |
Leiposen entisen kestikievarin aitta. Narvantien tämä kohta kantaa nyt nimeä Tuulikalliontie. Aitan takana häämöttää Tähtelän vuori, jonne "Tähti" Nuorisoseura rakensi 1906 seuratalonsa. Se, kuten koko kyläkin poltettiin 1918. Uusi seuratalo sijaitsee vähän matkan päässä kuvan kohdasta vasemmalle. Narvan uusi ohitustie jätti vanhan tien kylän sisäiseksi tieksi. |
Vihdoin siis olemme siinä kylässä, jossa
Vareliuksen kertoman mukaan "muinen mainiot »Narvan» markkinat
olivat". Narvan Markkinat olivat todella 1700-luvulla jokavuotinen
tapahtuma Antinmessun aikaan. Mistään ei oikein selviä, milloin markkinat
olivat alkaneet, mutta kun ne olivat Antinmessun aikaan, tapahtuma palautunee
jossakin muodossa katoliselle ajalle. Väkeä oli joka tapauksessa paljon,
kauppa kävi ja syntyi hurjia tappeluita. Lopulta narvalaiset halusivat siirtää
meluisat markkinansa juuri perustettuun Tampereen kaupunkiin, joka silloin
vielä oli paljon pienempi kylä kuin Narva.
Nyt Narvan Markkinoita pidetään kotiseutujuhlana viiden vuoden välein (ensim. 1965, seur. 2010). Väkeä on edelleen paljon, tuhansia ja tuhansia. Kaupankäynnin ohessa voi seurata asia- ja viihdepitoista ohjelmaa. |
|
Matka merkillistä Narvantietä Sastamalasta
Narvaan on päättynyt. Tulevaisuus näyttää, tuleeko uudesta tiestä elinvoiman
suoni vai onko se yhä vain poispääsytie. Joka tapauksessa vanha Narvantie
on autojen aikakaudella estänyt tehokkaasti kaiken yhteydenpidon Vesilahden
ja Sastamalan välillä. Tien reunat ovat autioituneet ja koulut ja kaupat
lakkautettu. Asutus onkin keskittynyt Vesilahden itälaidalle Lempäälän ja
Tampereen tuntumaan, ehkäpä juuri hyvien liikenneyhteyksien ansiosta. Vesilahti
on kuitenkin Pirkanmaan muuttovoittoisimpia kuntia!
Historiallisesti tie on edelleen arvokas, myös oiottuna ja korjattuna. Riittää kun tiedämme ja ajattelemme, että juuri näillä main se vanhakin tie kulki; vanha tie on yhä jossakin tässä alla, mutta aikoinaan se oli typerän mutkainen. Se vanha tie oli aikalaisilleen yhtä "moderni" kuin tämä uusi ura nykyihmisille. Historia on hyvä tietää, mutta historian lehdille ei pidä jäädä torkkumaan. |
Vesilahti on Tyrvään ja Karkun tavoin ollut tervanpolttoaluetta, joten myös Narvan markkinoille kuuluu aito tervahauta. Tämä tervahauta paloi vuoden 2005 -markkinoilla. * |
Varhaisvaiheet
Muistitietoja ja historiallisia mainintoja Narvantiestä
Kaltsila - Vanhakylä ja Uusikylä
Narvantien synnyn edellytyksiä
|
Haastattelunauhoja Wesilahti-Seuran äänitearkistosta: Martti Soravuori (1981), Veikko Viikari, Eeva Amanda Syrjänen (1981), Viljo Mäkinen (1979), Oskari Toriseva (1981), Antti Ahti (1974), Vihtori Ahti (1974), Svante Laine (1983), Aaro Jalonen (1986). Mikko Kylliäinen: Aino Ahlforsin haastattelu 1994. Valokuvat otettu eri vuosina kameroilla: Fuji FinePix S5000, Asahi Pentax ja Kodak DC120
Päivitetty 28.10.2019